sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Tokoilua ja viettitesti

Perjantaina käytiin Ojangossa katsomassa Nean kanssa mölliagikisoja. Otettiin koiruudet mukaan, joten otettiin hieman tottista vapaalla kentällä. Pyry on kehittänyt itselleen Pyhän Vihan vieraita uroksia kohtaan, sillä on hirmuinen dominoinnin tarve. Se olisi halunnut vain astua Lassia, tai sitten nirhata sen. Tottistelu onnistui aluksi ihan hyvin, mutta sitten Pyryn keskittymiskyky alkoi herpaantua liikaa, joten vein välillä pojan autoon odottamaan ja rauhoittumaan.

Otettiin enimmäkseen seuraamista ja pari kertaa maahanmeno liikkeestä. Seuraaminen meni ihan hyvin! Pyry ei enää edistä niin pahasti, talvitauko teki näköjään hyvää. Totta kai hiomista on, mutta ihan hyvältä alkaa näyttämään. Liikkeestä maahanmeno oli aluksi jähmeä, mutta sitten Pyry muistikin asian. Nopeutta kuitenkin tarvitaan ehdottomasti lisää. Lopuksi otettiin vielä hieman ihan perus istu, maahan, seiso -treeniä. Pitäisi pikku hiljaa alkaa kaukokäskyjä ottamaan, mutta ensin ihan varmoiksi läheltä.

Seuraaminen alkaa sujumaan!


 Perusasento

Kuvat: Nea Koskinen

Nean jo lähdettyä satuin kävelemään putken ohitse, joten päätinpä kokeilla mitä Pyry putkesta tuumaa, tai muistaako sitä vielä. Ja sehän muisti! Pyry meni kuin vanha tekijä, juoksi putken tuhatta ja sataa. Laitoin putken jopa mutkallekin, ja hienosti se meni. Tuntuu vauhtia piisaavan vaikka kuinka paljon.

Viettitesti

Lauantaina olikin sitten Pyryn suojelun viettitestin aika, testaajana toimi Juha Korri. Testi meni hyvinkin pitkälle juuri niin kuin odotinkin.

Korri epäili ettei saisi koulutettua Pyrylle IPO-koulutustunnustusta johtuen Pyryn varautuneisuudesta. Pyry on kuitenkin hyvin vietikäs ja myös taistelutahtoinen koira, se saalisti ja taisteli ihan mukavasti, oli kovin innokas, mutta jännitti hieman vierasta maalimiestä koko ajan. Korri totesikin ettei Pyry luultavasti nauttisi lajista täysin sydämin vaan se olisi liian "jännää". Korri ei lähtenyt paineistamaan Pyryä sen enempää, koska kyseessä nuori koira, joka oli muutenkin jo varautunut. Toimintakyky siis ei ole mikään maailman paras. Hän jätti myös puolustuskäyttäytymisen testaamatta. Pyryn puruote oli myös hieman löysä ja liian varovainen suojeluun.

Korri totesi kuitenkin että Pyry on varmasti loistava harrastukoira vahvan vietikkyytensä takia. Ja niinhän se onkin ;) Ja onhan kyseessä kuitenkin hyvin nuori koira, vasta vuoden ikäinen. Olisi mukava käydä uudestaan vastaavanlaisessa testissä kun Pyrylle tulee ikää ja varmuutta lisää.

Tässä vielä kopio Pyryn saamasta diplomista:


Ja video Pyryn testistä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti