torstai 17. toukokuuta 2012

Irtoamis- ja keppitreeniä

Jepulis, eli tänään päästiin kesän ensimmäisiin Mäntsälän treeneihin, tällä kertaa oikeaan aikaan kun viime viikolla meni mönkään :) Tänään treenailtiin irtoamista sekä keppejä.

Tämän päivän ratapiirros:


Irtoamista treenattiin alkusuoran avulla, eli ideana oli saada koira irtoamaan 3. hypyltä putkeen mahdollisimman kaukaa. Aloitettiin treeni jaksottamalla, ensin ihan 3. hypyn takaa suoraan putkeen. Parin toiston jälkeen siirryttiin 2. hypyn taakse ja ohjattiin putkeen 3. hypyn kautta. Muutaman kerran piti toistaa ennen kuin Pyry putkeen meni, se aina näytti menevän ja minä pölkkypää tietenkin lopetin ohjauksen ja eikös se salamana kääntynyt ympäri. Saatiin kuitenkin lopulta onnistumaan ja tämän jälkeen tuli pari todella hienoa suoritusta, meni putkeen kun itse olin vasta n. 3. hypyn kohdalla. Tämän jälkeen siirryttiinkin 1. hypyn taakse ja sama homma taas. Parin yrityksen jälkeen Pyry irtosi todella nätisti 3. hypyltä putkeen vaikka itse juoksin vasta 2. ja 3. hyppyjen puolivälissä. 1. hypyn edestä ei enää viitsitty ottaa, oli niin penteleen kuuma ja oli jo 1. hypyn takaa saatu pari niin hienoa suoritusta että oli hyvä jättää se treeni siihen.

Sitten siirryttiinkin seuraavaan pätkään, eli 4. putkelta 8. putkelle asti. Sanoin jo valmiiksi että P tuskin osaa keppejä vielä mennä kun oikein vauhdilla putkesta tullaan, vaikka oikean keppivälin kenties löytäisikin. Ja niinhän siinä kävi. 4. putkelta 6. putkelle meni oikein loistavasti, ja P kyllä löysikin oikean keppivälin, mutta juoksi vain läpi. Toisella yrittämällä oli jo pujottelun yritystä mutta ei mennyt oikein. Tämän jälkeen otettiinkin vain 6. putken ulostulosuulta vauhtia, eli jätin putkensuulle ja menin itse hieman lähemmäksi keppejä ja siitä lähetys. Oikea keppiväli löytyi ja pujottelu alkoi mutta rytmi sekosi muutamia kertoja. Lopulta saatiin onnistunut suoritus ja jätettiin siihen. Kouluttaja suositteli että otettaisiinkin jonkun aikaa vain 6 kepillä, jotta saisi P:lle taakse kasan onnistuneita suorituksia. Se selvästi tietää idean, mutta kun rytmi menee kerran sekaisin, kestää jonkin aikaa että se löytää taas oikean rytmin ja saadaan onnistunut suoritus. Tauon jälkeen otettiinkin sama keppitreeni uudelleen mutta tällä kertaa 6 kepillä. Nyt saatiin usea onnistunut ja täydellinen suoritus. Viimeiseksi otettiin vielä kepeiltä suoraan putkeen että saatiin oikein tekemisen meininkiä.

Treenattiin myös taas puomia ihan yksittäin. Ei ollut estettä tällä kertaa ennen puomia, mutta koitettiin ottaa oikein kovat vauhdit, jotta näkisi jättääkö taas ylösmenokontaktin tekemättä. Eipä jättänyt tällä kertaa, vaikka monta kertaa yritettiin. Eli ongelma siis lienee vain jos on ensin hyppy, jolta kohtisuoraan juostaan puomille, ja vauhtia on todella paljon. Ongelma kuitenkin lienee ratkaistu sillä jos itse lyön liinoja kiinni ennen puomia vastaavanlaisissa tilanteissa. Tällä kertaa ongelmaksi muuttui kuitenkin alasmenokontakti. P on niin minussa kiinni, ettei oikein osannut kontaktia tehdäkkään jos olinkin seisomassa edessä enkä vieressä. Eli tätä täytyy treenata ahkerasti!

Eli, treenilistalla siis kontaktit ja kepit! Niin ja pitäisi rengasta ruveta myös urakalla treenaamaan! Se on niin vähille jäänyt nimittäin. Ja samoin myös keinu kaipaa ehdottomasti lisä varmistamista.

Tällaista tänään :) Pyry ja isäntä nukkuvat makuuhuoneessa tyytyväisenä, minä kuuntelen olohuoneessa lähestyvän ukkosrintaman jylinää.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kesän ensimmäiset Sarin treenit

Jee, päästinhän mekin aloittamaan agitreenit Sarin koutsaamana. Paikkana toimii koko kesän ajan Espoon Sporttikoirahalli, on muuten näin ohimennen sanoen todella hyvä halli ja esteet moitteettomassa kunnossa. Suosittelen! Ainoa miinus että hallin varaukset oli jotenkin sekaisin, me olimme varanneet hallin jo huhtikuun alussa eli sunnuntaisin isopuoli 21-22. Kuitenkin kun siinä odottelimme jengiä kasaan, oli isolle puolelle menossa myös toisia treenaajia. Eihän siinä muuta kuin kysymään että onko heillä iso puoli varattuna ja että meillä ainakin on. Ilmeni että heillä on ollut kaksi vuotta sama vakiaika isolta puolelta varattuna ja pitäisi nytkin olla. Heistä yksi rupesi kuitenkin soittelemaan ja tarkistamaan asiaa ja ilmeni että varauksen vastaanottaja oli ryssinyt tämän toisen ryhmän varauksen: he olivat tehneet varauksen kesäksi, mutta varauksen vastaanottaja oli laittanut varauksen talveksi. Sovittiin sitten ryhmän kanssa että he menivät tyhjälle pikkupuolelle koska heitä oli vähemmän kuin meitä ja me saimme pitää oman vuoromme. Ilmeisesti me olemme kuitenki tehneet varauksen alunperinkin ennen heitä, koska tämä kuka rupesi asiaa selvittelemään ihmetteli että ollaanpa aikaisin (huhtikuussa) varattu halli. Saas nähdä miten ensi viikolla käy.

Myös Toni lähti mukaan treeneihin, ja olisi ajatuksena että jos Tonilla vain innostus riittää, alkaa myös hän ohjaamaan Pyryä. Tämä oli nyt toinen kerta kun Toni Pyryä ohjasi, tai ylipäänsä meni ikinä agilitya, ja ihan hyvinhän se meni. Ohjauskuviot tietenkin vielä hakusessa ja liikaa hätiköintiä ja sähläämistä paljon, mutta kyllä se siitä kun malttaa vain treenata. Tämän päivän treeniohjelmassa oli mm. valssia ja päällejuoksua. Ratana toimi Paavon edellisten kisojen agirata pienten muutosten kera.

Tämän päivän ratapiirros:


Toni meni ensin P:n kanssa. He ottivat aluksi ihan vain esteet 1.-3. jotta Tonikin pääsi ohjauskuvioon mukaan. 3. hypyn jälkeen tehtävä valssi piti oli todella nopea ja ajoissa tehty että koira tiesi jo valmiiksi että 4. hyppy mennään takaa. Tonillehan tämä oli aika vaikeaa kun ensimmäistä kertaa kokeili, Toni palkkasikin P:n 3. hypyn jälkeen oikeaan käteen, jotta suunta oli oikea eli 4. hypyn taakse. Lopulta saivat ohjauskuvion onnistumaan ihan loppuun asti ja jatkamaan 5. putkeen. Pojat toistivat tuon pari kertaa ja siitä jatkui sitten kepeille.

Toni yritti ohjata P:n suoraan putkelta kepeille, mutta eihän siitä mitään tullut. Toni joutui aika pitkään tekemään hommia että sai ensimmäisen onnistuneen keppisuorituksen, Toni itse niin paljon hätäilee ja heiluu että menee koirankin rytmi sekaisin, ja P:lläkin alkoi jo mielenkiinto lopahtaa. Mutta tulihan se onnistunut suorituskin sieltä lopulta. Pyry muisti kuitenkin todella hienosti oikean keppivälin, mutta rytmi vain sekosi aina.

Esteet 7. - 12. sujuivat ihan hyvin. Muutaman kerran toistivat että Toni sai 9. hypyltä 10. hypylle ohjaamisen kuntoon, Toni helposti oikaisi liikaa suoraan 10. hypylle, jolloin P meni joko kokonaan ohi esteestä, tai meni sen takaa kiertäen. Saivat tämänkin kuitenkin sujumaan kun Toni malttoi viedä 9. hypyn jälkeen P:tä ratapiirrokseen piirretyn linjan mukaisesti.

Puomin kontaktin P muisti oikein hyvin, ottivat tämän kuitenkin targetilla kun on taukoa aika kauan ollut. Mutta hyvinhän se P muisti homman nimen! Puomilta viimeiselle hypylle ei ollut mitään ongelmia.

Menin lopuksi itsekin vielä P:n kanssa. Olipas ihana mennä agia piiiitkästä aikaa! Jouduin ottamaan 1.-4. hyppyjä muutaman kerran ennen kuin sain itse tehtyä valssin tarpeeksi ajoissa ja ohjattua P:n päällejuoksulla 4. hypyn takaa. Alussa P varasteli ja jouduin palauttamaan sen takaisin. Toni tyri P:n lähdöissä niin että hän itse lähti juoksemaan ennen tule-käskyä, kun taas itse olen alusta asti opettanut että VAIN ja ainoastaan tule-käskyllä saa lähteä liikkeelle, nyt huomasi kuinka heti kostautu kun muutaman kerran antoi lähdössä löysäillä ;) Muistutinkin Tonia heti että pitää kiinnittää huomiota lähtöön. Kun olin saanut 1.-4. pätkän onnistumaan pari kertaa ja palkannut 4. hypyn jälkeen, otin alotuksen 3. hypyn edestä ja siitä jatkettiin 5. putkeen asti. Tämä sujui ihan mallikkaasti.

Otettiin kepit ihan erikseen ilman että edes yritettiin suoraan putkesta kepeille mennä, ja ensimmäinen yritys meni niin mallikkaasti että ei tarvinnut toista kertaa ottaakaan, jäi hyvä suoritus pohjalle. Ai että olin ylpeä pojasta! :) 7.-10. pätkää jouduttiin mekin muutaman kerran toistaa ennen kuin sain ohjauslinjan oikein. Mutta alkoihan se siitä suttaantua ja saatiin mentyä koko pätkä 7. hypyltä aina puomille asti oikein mallikkaasti.

P teki puomin alasmenokontaktin hienosti ilman targetia. Mutta ilmeni kuitenkin eräs uusi ongelma, jota en itse edes huomannut: P jätti ylösmenokontaktin välistä ja oikein reippaasti! Meni varmaan metrin verran yli. Kokeiltiin uudelleen ja edelleen sama homma. Muuten 7.-13. meni oikein loistavasti ja ensimmäisellä yrityksellä. P:llä on niin valtavan pitkä askel plus sillä on tullut vauhtia aivan mielettömästi lisää, joten ylösmenokontakti jäi ihan kirkkaasti suorittamatta. Ja ei kun etsimään keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Kokeiltiin ensin joskos suhina 12. hypyn jälkeen juuri ennen puomia auttaisi, ei mitään apua. Sitten kokeiltiin 12. hypyn jälkeen tehtyä puolivalssia ja tiukka "PYRY"-käskyä, johan alkoi tepsimään, Pyry kiinnitti minuun niin paljon huomiota että vauhti hidastui huomattavasti ja kontakti tuli suoritettua hienosti. Nyt täytyy jatkossa ollakin todella tarkkana tuon kanssa. Mäntsälän treeneissä kukaan kouluttaja ei ole asiasta huomauttanut, joten oletan ettei se aikaisemmin ole tuota tehnyt. Mietin kuitenkin että rupean varmaan käyttämään joko tässä- tai odota-käskyä nimenhuutamisen sijaan, tuttuja käskyjä kumpikin, joten olisi luonnollista jompaa kumpaa käyttää.

Olen TODELLA tyytyväinen treeneihin :) Kumpikin, sekä minä ja Pyry muistettiin hienosti mistä tässä olikaan kyse. Yhteistyö sujui oikein mallikkaasti. P:llä oli myös todella hyvä vire päällä ja se kesti hienosti toistoja. Ja tietenkin olen ylpeä myös Tonin suorituksesta :) Toivottavasti pysyy mielenkiinto yllä jatkaa treenaamista! Lisäksi olen ylpeä Pyryn remmikäytöksestä, se pysyi namin avulla todella hienosti kontaktissa minuun, vaikka viereisessä autossa rähjäsi koiria. Se selvästi provosoitui, mutta sai hillittyä itseään todella nätisti. Eikä se myöskään kertaakaan rähissyt muille hihnassa olleille koirille, joita hallin pihassa käveli. Hieno poika <3

Lisäksi meille on löytynyt uusi kutsuntametodi: Pyry tottelee upeasti PILLIÄ! Isälläni on tapana ollut opettaa kaikki koiransa tulemaan luokse pillin vihellyksestä, pillin virkaa toimittaa .308 kiväärin hylsy. Pari viikkoa sitten isän luona käydessä huomasin että myös Pyry tuli pillin kutsusta luokse pitkänkin matkan päästä, vaikkei sille sitä ikinä olla opetettu, joten otinpa itsellekin kotiin hylsyn. Tänään sen teho tuli taas todistettua. Toni päästi Pyryn n. 40 metrin päässä minusta irti tarkoituksenaan että Pyry juoksee minun luokse. 50 metrin päässä olevalla tielle meni samaan aikaan auto ohitse ja Pyry ampaisikin auton perään eikä minun luokse. Ja huutoihin ei mitään reaktiota, mutta kun puhalsin hylsyyn niin johan teki täydessä vauhdissa täyskäännöksen ja miljoonaa juosten luokse, vaikka matkaa ehti kertyä lähemmäs 100 metriä ;) Onneksi oli vielä namipussi taskussa, sai Pyry aikas monta nakin palaa. Täytyy käydä hakemassa isän luota läjä hylsyjä ja laitella niitä joka takin taskuun...

Tässä hieman kuvamateriaalia pitkästä aikaa, keväistä lenkkeilyä pellolla :)

Mitä sitä turhaan pieniä keppejä kanniskelemaan...

Perusilme juostessa....

torstai 10. toukokuuta 2012

Täällä taas

Tervepä terve taas pitkästä aikaa! Anteeksi kun en ole jaksanut kirjotella kuulumisia, mamma on taas ollut laiskana =/ Yritän (taas) tehdä parannuksen.

Pikakelaus menneestä talvesta. Viime vuoden puoli talvesta meni agilitya treenatessa, mutta tämän vuoden puolella talvi ja kevät on mennyt pitkälti taukona. Milloin on auto ollut rikki, milloin olen ollut kipeänä ja milloin on treeniä peruttu kouluttujan puuttuessa tai liian kovien pakkasten takia, ja milloin mamma on ollut liian laiska lähteäkseen tai on ollut töitä. Köyhä opiskelija ei raaski jättää tarjottuja työvuoroja välistä. Tekosyitä riittää =) Ilman autoa ei oikein ole Mäntsälään asti päässyt treenaamaan, juna-asemaltakin treenihallille monen kilometrin matka ja pakko olisi joku paikka olla minne koira laittaa omaa vuoroa odotellessa =/ No mutta, nyt alkaa kesäkausi ja autokaan ei ole reistaillut. Eli peukut pystyssä.

Muuten talvi meni Pyryn osalta ihan mukavasti, pari kertaa Paavon kanssa ottivat yhteen, ei mitään sen kummoisempaa kuitenkaan. Aina pitää hetken hieman kukkoilla kun pihalla kohtaavat mutta sitten taas rentoudutaan ja ollaan kavereita.

Paitsi että tämäkin kausi alkoi heti kättelyssä huonosti :D Reilu kuukausi sitten oli kenttäkauden ilmottautumiset ja minäkin tietenkin ilmottauduin tuttuun jatkoryhmään. Ei tullut kuitenkaan ilmottautumiseen mitään vastausta, joten eilen laittelin agivastaavalle sitten viestiä olenko päässyt ryhmään ja milloin treenit alkaa/alkoivat. Vastauksena pahoitteluiden kera että juu mukana olen ja treenitkin jo viime viikolla alkaneet, oli agivastaava unohtanut mut info-listoilta kokonaan pois. Noh, sain sitten eilen kenttäkauden aikataulun, ja sieltähän minunkin nimi löytyi keskiviikon kohdalta klo 16-18.30. Suuntasin siis tänään auton nokan kohti Mäntsälää. Lähtösählinkien takia olin 10 minuuttia myöhässä, mutta kentällä odottikin outo vastaanotto: portti kiinni ja lukossa! Eikä ketään mailla eikä halmeilla. Odottelin kymmenisen minuuttia mutta ei ketään ilmestynyt. En sitten viitsinyt sen kauemmaksi aikaa jäädä odottelemaan, on parempaakin tekemistä kuin kentän portilla odotella joskos treenit alkaisi vaikka myöhemmin tjn.

Minkäänlaista infoa ei ole minulle ainakaan tullut että treenit olisi ollut peruutettu. Menin sitten äidin luokse käymään ja tarkistin säpöstä olinko katsonut ajan väärin, mutta niin siellä luki, klo 16-18.30. Laitoin sitten agivastaavalle viestiä että onko aikataulussa virhe vai miksi ei treenejä ollutkaan, vielä en ole saanut vastausta. Toivottavasti ensi viikolla on tiedossa oikea aika! Kyllä kismitti, olisi ollut parempaakin tekemistä niille bensarahoille, jotka nyt paloivat savuna ilmaan turhaan :|

Lisäksi Sari vetää muutamalle tutulleen taas agin treeniryhmää, ja sielläkin aiotaan Pyryn kanssa käydä, käydään luultavasti yhdessä Tonin kanssa. Tavoitteena olisi että tänä vuonna saataisiin ekat startit startattua :) Ja että saisi tuon remmirähjän aisoihin, uskaltaisi näyttelyihinkin viedä kun ei tartteisi hävetä silmiään päästä rähjääjän takia -.-' Toivon että viikottaiset agitreenit ja muiden koirien näkeminen auttaa asiaan ja saan koulittua tuon rähjäämisen pois. Kaikista pahinta on nopeammin liikkuvat koirat, Pyryllä tuntuu olevan pakonomainen tarve päästä jahtaamaan, vaikkei se edes mitään pahaa kyllä tee jos pääse toisen koiran kohtaamaan.

Parin viikon päästä onkin itseasiassa näyttelyä tiedossa, mutta tällä kertaa Reetun ja Siirin kanssa. Uudenmaan mäyräkoirat järjestää Mäyräkoirien Ryhmänäyttelyn 2012 Kauniaisissa, ja sinne ollaan Reetu ja isoäiti Siiri ilmoitettu. Reetusta onkin kasvanut kerrassaan komia poika, hyvin paljon on isänsä näköinen!


Pari viikkoa sitten nypin yhdessä Mariannen kanssa Reetun, kuva on kyseiseltä päivältä ja oli nyppiminen vielä hieman kesken, kuten kuvasta näkyy. Jaloissa, vatsan alla ja rinnassa tupsuja liikaa. Nyt poika on jo kuitenkin ihan siisti ja näyttelykunnossa! :) Innostuin ilmottamaan myös Siirin veteraaneihin, koska yli 10-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi ko näyttelyyn, ja Siiri täytti viime sunnuntaina jo kunnialliset 12-vuotta.

Pyry taisi nauttia hieman liikaa simaa vappuna... Saippuapallot rulez!!!

Kirjottelin muuten pari uutta sivua tänne blogiin, käykäähän lukemassa jos koirien värigenetiikka kiinnostaa! Itse olen ihan hurahtanut kyseiseen aiheeseen. Olen aina ollut todella kiinnostunut genetiikasta mutta nyt on tuo koirien värigenetiikka vienyt mukanaan. Paljon on vielä opittavaa ja ymmärtämättä, mutta imen kaiken uuden tiedon kuin sieni. Innostuin tekemään myös mudien väreistä oman sivunsa, joten mudista kiinnostuneilla löytyy sieltä pieni ja tiivis infopaketti :)