tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulun odotusta

Pyry raukka sai jonkin vatsapöpön näin joulun alla. Pyryllä alkoi ripuli viime keskiviikkona, ja se kesti eiliseen maanantaihin, eli kokonaiset kuusi päivää. Kun ripuli ei näyttänyt hellittävän niin viikonloppuna ostin Attapectinia ja se tuntui tehoavan, tänään ei ole enää poika ripuloinut, ihan normaalia kakkaa tullut. Pyry-parka laihtui kilon verran taudin takia. Nyt on onneksi jo ihan terve. Pöpö oli tosiaan jotain tarttuvaa sorttia kun Sarin Paavo kumppaneineen sairastuivat myös, tai niiltä Pyry pöpön saikin. En voinut viikonloppuna ottaa Pyryä vanhempien luokse mukaan ettei pienet mäykky-pennut vain sairastu, olisi voinut olla rankka tauti niin pienille pennuille.

Pyry on alkanut nyt myös vaihtaa karvaansa, pohjavillaa lähtee mahdottomasti. Vetelin eilen furminaattorilla Pyryä ja voi sitä irtoavan karvan määrää. Lattioitakin pitäisi joka päivä imuroida. Jos kovat pakkaset taas tulee pitää varmaan alkaa pukemaan Pyryä lenkeille. Jouluviikonloppuna taas haketreeneihin jos säät vain sallii!

Rauhallista Joulun odotusta kaikille!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Nopea oppimaan.

Eilen illalla oli tylsää, joten aloin opettamaan Pyrylle jotain tarpeetonta, kuhan sai tekemistä. Aloitinpa siis opettamaan sille etutassujen nostamista laatikon päälle. Otin siis muovisen parikymmentä senttiä korkean laatikon ja laitoin sen keskelle lattiaa ja menin sen eteen istumaan. Apuvälineinä oli naksutin sekä maksalaatikko palkkana. Lisäksi kaverini Marianne toimi avustajana ja piti laatikkoa paikoillaan liukkaalla lattialla. Pyryn älykkyys osaa kyllä joka kerta yllättää. Tälläkään kertaa Pyry ei tuottanut pettymystä. Lisäksi Pyry näytti nauttivan pohtimisesta ja tekemisestä.

Tiesin että Pyry on kova käyttämään etutassujaan, joten aloitin opettamisen yksinkertaisesti niin, että palkalla houkuttelemalla sain Pyryn läiskäsemään kättäni tassullaan, mutta vedinkin käden pois alta jolloin tassu osui laatikon päälle, naks ja palkka. Toistin tämän vielä, naks ja palkka. Kolmannella kerralla Pyry jo tajusi, ja nosti itse tassunsa niin että tassu oli laatikon reunalla, naks ja paljon palkkaa ja kehuja. Neljännellä kerralla tassu nousi hetken miettimisen jälkeen jo kokonaan laatikon päälle. Pyry aina välissä mietiskeli hetken, mutta nopeasti tassu alkoi nousemaan laatikon päälle kun odotin vain palkka kädessä.

Yhdellä kerralla teinkin niin että vaikka Pyry nostikin tassun laatikon päälle, jäin vielä odottamaan. Pyry hämmästeli hetken ja tuijotti namia, ja nosti (yllättäen) myös toisen tassun laatikon päälle! Naks, paljon palkkaa ja miljoona kehua. Tämän Pyry tajusi heti ja sen jälkeen nosti joka kerta molemmat tassut laatikon päälle. Toistelin tätä muutamia kertoja, sitten aloin joka kerta sanomaan 'päälle' (tyhmä sana mutten keksinyt muutakaan...) kun Pyry nosti tassunsa laatikon päälle. Pikku hiljaa aikaistin sanan sanomista, ja lopulta Pyry nousi laatikon päälle käskyn kuullessaan.

Tähän touhuun kului aikaa alle puoli tuntia. Kokeilin tänään aamulla vielä ja kyllä, Pyry muisti ja käskyn 'päälle' kuullessaan nosti molemmat tassut laatikon päälle. Upea poika! Seuraavaksi opetellaankin menemään laatikon sisälle seisomaan kaikilla jaloilla...

Tänään kävimme myös kokeilemassa jotain uutta, minisuksilla vetoa. Tätä Pyry hieman vierasti, mutta kun siihen sai vain vauhtia, niin mentiin lujaa. Se oli mukavaa puuhaa, täytyy ruveta treenailemaan enemmänkin tuota!

Pyry ja Mimi, hyvät ystävät!

Koira kadoksissa tai varastettu!

Mocca mudin omistajan Ullan toinen koira katosi, luultavasti varastettiin, tänään Helsingissä Katajanokan Alepan edestä koiraparkista niiden parin minuutin aikana kun Ulla kävi kaupassa klo 14 aikoihin.


Koira tottelee nimeä Moppi. Moppi on shih tsu rotuinen narttu, väriltään beige/valkoinen.


Kaikki havainnot pyydetään ilmoittamaan poliisille tai Ullalle puh.nroon 0465530426. Mopin sirunro on 972000000636149. Ullaan saa ottaa yhteyttää mihin aikaan tahansa. Huoli on erittäin suuri.


Pitäkäähän ihmiset silmänne auki!

9.12.2010

Moppi on löytynyt!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Hakuilua

Tänään oli taas hakutreenit. Treenit sujuivat oikein mukavasti. Mitä nyt vain ensin myöhästyttiin 40 min kun oli tullut tuota lunta "pikkuisen" yön aikana. Eihän tuo takavetoinen bemari mihinkään siinä hangessa kulkenut, joten piti koko piha luoda lumesta ensin. Ja siinähän vierähti tovi.

Treeneissä oli tällä kertaa mukana 5 koirakkoa. Pyryn vuoro oli viimeisenä. Tarkoitus oli leikittää Pyryä ennen treenin alkua, mutta leikittäminen ei sujunutkaan kovin hyvin. Pyry otti leikittämisestä selvästi paineita ja haasteen.  Jätimme leikittämisen sikseen ja päätettiin ettei sitä kannatakaan jatkossa enää ottaa. Parempi että leikitän Pyryä yksin.

Maalimiesten etsiminen puolestaan sujui loistavasti. Otimme peräänlähtöjä kuusi kappaletta. Pyry keskittyy todella hienosti maalimiehen perään katsomiseen ja lähtee nopeasti liikkeelle käskyn saatuaan. Pyry kulki hienosti suoraa linjaa maalimiesten luokse. Maalimiesten luona se käyttäytyi kuin herrasmies, meni automaattisesti istumaan maalimiehen eteen ja söi antaumuksella palkat.

Lumisessa metsässä kulkeminen on todella rankkaa hommaa :D Itsellä alkoi kunto loppua viimeisen maalimiehen kohdalla. Ei enää vain jaksanut juosta perässä. Onneksi oli viimeinen!

Treenien jälkeen mentiin lenkille Murun, Mimin ja Ullan belgianpaimenkoirien kanssa. Tässä taas hieman kuvamateriaalia:







tiistai 30. marraskuuta 2010

Varustemaniaa ja talvileikkejä

Lauantaina 27.11. kävin kaverin kanssa Lemmikkimessuilla Messarissa. Tuli käytyä katsomassa pantojen valmistus kojua ja pakkohan sieltä oli ostaa upea nahkapanta:

Satulahuoneen käsialaa

Pyry kantaa ylpeänä hienon pantansa!


Sari tuli meille täksi viikoksi asustelemaan, evakkoon, kun taisi alkaa riittämään taas vanhemmilla asuminen. Koirat tykkää kovasti, käytiin pihalla hieman leikkimässä ja pitihän se kamerakin totta kai mukaan ottaa että sai muutaman kuvan Paavosta ja Pyrystä yhdessä.

Leikin riemua!

Fiksut mudit.....

Pallomaniaa

Välillä vain juostiin juoksemisen ilosta.

Sitten menikin hetkeksi sukset hieman ristiin... Piti väliin oikein mennä että irrottivat toisistaan.

On se Paavo-poika niin komea!



perjantai 26. marraskuuta 2010

Talvi tuli kunnolla

Pyry rakastaa selvästi lunta! Mikään ei ole ihanampaa kuin jahdata palloja lumihangessa. Ainoastaan pakkanen tuntuu hieman häiritsevän, -12 astetta saa Pyry paran varpaat palelemaan. Jos tästä talvesta tulee yhtä kova kuin viime talvesta, joudun vielä ostamaan töppöset Pyrylle ;D

Tässä muutama kuva lumileikeistä pallon kera.





maanantai 22. marraskuuta 2010

Onnittelut ja hakutreeniä

Ensimmäisenä paljon onnea 8 kk ikäiselle Pyrylle!


Eilen sunnuntaina oli taas hakutreenit. Otimme vieläkin vain helppoja haamumaalimiehiä, koska Pyry vieläkin aluksi vierasti ja pörhisteli uusille ihmisille. Ettei tule heti liian vaikeaa kun on nyt tuo äijäilykausi kunnolla käynnissä. Nakkia kun sai niin rentoutu kyllä todella nopeasti, nopeammin kuin viimeeksi. Mutta hiljaa hyvä tulee!

Maalimiesten luona Pyry käyttäytyy mallikkaasti, menee nätisti istumaan ja popsii innoissaan nakkeja. Kun poistumme piilolta niin yrittää hyppiä maalimiehen päälle, mutta komentaminen auttaa siihen.

Ensi viikolla emme menekään hakutreeneihin vaan käännämme nokan kohti Poria ja meidän ensimmäisiä agilitytreenejä.

Seuraaviin hakutreeneihin pitää kuitenkin muistaa käydä ostamassa hieman treenitarpeita, valkoinen pressu, naruleluja sekä pepunalunen ettei tarvitse kylmässä hangessa istua.

torstai 18. marraskuuta 2010

Kasvupäivitys ja talvikuvia

Mittailtiin tuossa yksi päivä Sarin kanssa ja saatiin Pyryn korkeudeksi vähintään 46 cm. Iso poika! Pyry ei oikein meinannut pysyä paikoillaan toimituksen aikana ja alkoi vähän kyyristelemään, että ei maailman tarkin mittaus ollut. Painoa löytyy 13,3 kiloa. Kevyt rakenteinen poika siis.

Tässä hieman ensilumi kuvaa. Pyry oli ihan totaalisen fiilareissa lumesta!

Onkohan se sittenkin naali eikä mudi?

"Pallopallopallopallo!!"

Whipiiiii!

"Heitä tänne!!!"

Naapuri kehtasi kävellä omalla pihallaan...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Ensimmäiset haku-treenit

SUMUn syyskokouksessa saatiin Multamäen Terhiltä kutsu tulla tutustumaan hakutreenihin. Suuntasimme siis tänään aamulla nokan kohti Tuusulaa Korson kupeeseen. En ole ikinä ollut haku-treenejä katsomassa, joten oli ihan uusi kokemus minulle. Mutta todella mukava sellainen! Nyt tiedän minäkin mitä haussa itseasiassa edes tehdään :D

Pyry juoksenteli mukana vapaana kun tallasimme hakuruudun. Poitsu tuntui tykkäävän kovasti metsässä samoilemisesta. Pyryn kanssa kokeiltiin hakua kolmantena. Otettiin ihan ensikertalaisen helppoja juttuja, eli maalimies meni haamuna edellä ja näytti Pyrylle nakkirasiaa mennessään. Pyry valpastui heti kun tajusi että sinne meni nakit, ja lähtikin heti käskyn saatuaan rivakasti perään ja suoraan puun tai puskan taakse piiloon menneen maalimiehin luokse. Maalimiehen luona oli aluksi hieman varovainen kun vieraita ihmisiä oli, mutta nakit kyllä kelpasi! Toiselle maalimiehelle hieman pörähti kun olikin sen verran pelottava takki päällä. Mutta meni kuitenkin heti nakkia hakemaan kun haistoi ne. Siitä Pyry sitten jo lämpenikin ja tiesi jutun jujun. Viimeinen maalimies oli jo niin kiva että piti antaa pieni pusukin kiitokseksi nakeista.

Jäi todella hyvä mieli tuosta treenistä! Oli ihan mun juttu, joten aletaan nyt sitten treenaamaan viikoittain Terhin ryhmässä. Toni oli mukana treeneissä ja tuntui sekin tykkäävän, joten katsotaan jos saisin sen innostumaan aloittamaan treenaamisen Pyryn kanssa. Mukava kun olisi kaksi treenaajaa!

Mudi-treffit 6.11.2010

Lauantaina pidettiin mudi-treffit Suomen Mudiyhdistyksen syyskokouksen jälkeen. Paikalla olivat mudit Muru, Tuike, Jaabes ja Pyry sekä labbis Cola. Ja kivaa oli! Tuike on 11 vk ikäinen ja niin valloittava ettei tuollaisia voi olla olemassa! Murusta ja Pyrystä tuli hyvät kaverit jahka Muru oli ensin näyttänyt kaapin paikan.

Tässä hieman kuvamateriaalia:

"Ihana nainen!!", Pyry ajattelee. Muru ei oikein vielä lämmennyt...

Pyry on niiiiiin äijä olevinaan. Kunnes kompastuu omiin jalkoihinsa.

Välillä piti levätä...

Ja sitten jaksoi taas painaa! Ja tyylillä ennen kaikkea...

Pieni poseeraus.

Herrasmies Pyry osasi leikkiä nätisti pikku Tuikkeen kanssa.

"Mami! Se vei mun pallon!!"

Se siitä herrasmiehestä... Pienemmän pallon kehtasi viedä. Murukin katsoo toruvasti.

"No nyt ne vei sen pallon..."

"Jaksaa, jaksaa, jaksaa!!"

"Saan sut kiinni!!"

Ja sitten painitaan.

Hyvä päivä!

Kiitos kuvista kuuluu Laura Vornaselle.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Pyry 7 kk

Meidän iki-ihana pikku Pyrynen täyttää tänään 7 kuukautta :) Paljon onnea Pyrylle!

Pyry 7 kk. Paavokin pääsi kuvaan mukaan.

Ellan tulevat pennut SML:n pentuvälityksessä

Ellan tuleva pentue on nyt nähtävissä Mäyräkoiraliiton pentuvälityksessä.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Treenaamista

Viime lauantaina oli taas toko-treenit Hakunilassa. Tällä kertaa Pyry jaksoi keskittyä alusta alkaen :P

Aluksi otettiin taas luoksepäästävyys. Tällä kertaa Pyry ei oikein pysynyt paikoillaan. Se kyllä istui nätisti siihen asti kunnes liikkeenohjaaja lähti perääntymään, jolloin Pyry hyppäsi häntä vasten. Liikkeenohjaaja perääntyi hieman ja jäi selkä Pyryyn päin odottamaan että Pyry palasi paikoilleen. Sitten tuli uudestaan ja nyt meni hyvin, Pyry istui nätisti paikoillaan koko ajan. Nyt herra suostui suht nätisti istumaan jopa sen ajan että muutkin saivat luoksepäästävyyden suoritettua :)

Luoksepäästävyyden jälkeen otettiin paikkamakuu. Aluksi Pyry ennakoi eikä olisi malttanut istua niin kauan että saa maahan käskyn, vaan meni koko ajan omia aikojaan maahan. Kesti hetken ennen kuin pystyin sanomaan olevani valmis liikkeeseen. Sitten Pyry ei käskyn saatuaan mennyt maahan, vaan piti toistaa käsky -.-' Pyry jäi kuitenkin hienosti paikoilleen eikä meinannutkaan tulla perässä. Muutaman kerran jouduin käymään korjaamassa, kun vaihtoi sfinksistä lonkka-asentoon, ja kerran nousi istumaan. En vieläkään mennyt täyttä matkaa, vaan jäin parin metrin päähän ja kävin parin kymmenen sekunnin välein palkkaamassa maahan. Palatessa Pyry nousi istumaan ennen kuin sai valmis käskyn. Toistimme liikkeen vielä kerran, ja tällä kertaa Pyry meni ekasta käskystä maahan enkä joutunut käymään kuin kerran korjaamassa takaisin sfinksiin. Palatessa palkkasin Pyryn maahan, jolloin ei noussut heti, vaan vasta kun sai valmis käskyn.

Paikkamakuun jälkeen otettiin seuraamista. Pyry seuraa melko hyvin, liikkeelle lähdössä meinaa jäädä jälkeen, joten imuttelin oikein kunnolla että lähtee kunnolla liikkeelle. Nyt lähinnä minulla on opettelemista käännöksien tekemisessä :D Pyry tulee jopa niissä hyvin, mutta itselle meinaa mennä jalat solmuun. Täytyy kuivaharjoitella ilman koiraa käännöksien tekeminen. Kouluttaja neuvoi hyvän tavan vinkata koiralle tulevasta käännöksestä kääntämällä ensin pää käännössuuntaan ja sitten vasta tekee käännöksen. Ja tämähän ei meinää millään iskostua pieneen päähäni -.-' Rupean ajattelemaan "käännä pää!!!" ja sitten jalat menee solmuun. Blondi? Noh, täytyy harjotella ahkerasti!

Viimeiseksi otettiin kiertäminen. Opetettiin siis koiriamme kiertämään jonkin kohteen kierrä-käskyllä. Pyrystä se oli ihan sika super mageeta ja kivaa! Harjoiteltiin ehkä noin reilu 5 min, joten Pyry ei siinä ajassa vielä ehtinyt ihan sisäistämään käskyä, vaan menee käden perässä. Saatiin tämän opettelu kotiläksyksi, ensi kerralla kaikkien koirat pitäisi kiertää kohde pelkällä käskyllä. Noh, ollaankin nyt sitten joka lenkillä kierretty tolppia ja puita. Nyt Pyrde alkaa jo hiffaamaan ;) Lenkillä tehdään muutenkin aina yhtäkkiä kaikkia "temppuja" ja Pyry tykkää selvästi. Hyppy käskyllä Pyry hyppii ojien ja kaatuneiden puiden yli, kiipeä käskyllä taas kiivetään/hypätään minkä tahansa kiven tai huonekalun päälle.

Pyry on myös loistava nakkien etsijä. Olen alkanut iltaisin piilottelemaan nakinpalasia kirjahyllyyn, ikkunalaudoille yms. Ja Pyry etsii häntä viuhuen kuin paraskin huumekoira. Alku innostuksen ja sähläyksen jälkeen se alkaa järjestelmällisesti käymään esim. kirjahyllyä lävitse kun haistaa että siellä jossain se on. Sen työtä on todella mukava seurata! Olemme treenailleet myös hakua lenkeillä. Avo menee piiloon ja Pyry etsii. Silloinkin Pyry aluksi juoksee etsittävää aluetta ristiin rastiin kuin päätön kana, mutta huomaa pian ettei se tekniikka tuota tulosta. Silloin se palaa takaisin alkuun ja alkaa käyttämään nenää, jolloin se usein menee suoraan avon piilolle. Fiksu kaveri, jahka malttaa ajatella!

Vähän vielä Ella-mäykystä :) Ella se paisuu kuin pullataikina. Se on jo aivan valtavan kokoinen ja tässä pähkäilläänkin onko sieltä tulossa todella monta pientä pentua, vaiko muutama iso. On jo meinaan niin jättiläisen kokoinen ja on kuitenkin vielä 1,5 viikkoa synnytykseen. Toivottavasti ei ole kovin isoja pentuja, Ella on kuitenkin sen verran itse pieni. Noh, saas nähdä mitä tuleman pitää ;)


sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Syyskuvia

Tässä hieman syyskuvaa :)

    Metsälenkillä


Lentomudi!

    Tyytyväinen mudi ja sen isäntä :)

    Mutakylpy emännän iloksi...... "Ai eikö tänne oliskaan saanu mennä???"

    Mudienergiaa

    Hiekkakylpy..........

    Hyvä mieli lenkin jälkeen :)

    Kylminä syysiltoina on hyvä rentoutua saunan lämmössä