tiistai 20. joulukuuta 2011

Flow-treenit

Laiska mamma ei ole taas jaksanut päivitellä blogia :P Korjataanpa se asia nyt. Ensinnäkin, rauhallista joulua kaikille ja onnea vuodelle 2012! :) Toivottavasti seuraava vuosi tuo onnistumisia tullessaan ja päästään Pyryn kanssakin tavoitteisiimme.

Tänään oli taas MKK:n agitreenit. Ja ihan parhaat treenit ikinä, kunnon flow-fiilis. Nykyisin käydään myös joka toinen keskiviikko avoni Tonin siskon Sarin vetämissä agitreeneissä Hakkilassa. Toivottavasti saadaan keväällekin Sarille ryhmä kasaan, ja parempi halli käyttöön ja inhimillisempään aikaan. Hakkilan halli on aivan p*****stä ja aikakin on meille varattuna klo 21.30-22.30.

Tänään treeneissä oli ohjelmassa niiston treenaamista ja radalla oli mukana esteitä joita harvoin tulee otettua, eli pöytä, pussi ja muuri. Pituuskin oltaisiin otettu jos olisi vain mahtunut radalle mukaan. Pyryllä oli aivan käsittämättömän hyvä vire!! Aivan uskomaton! Eikä se vire laskenut vaikka tuli toistoja ja virheitä yms. Meillä oli palkkana frisbee ja P oli aivan täpinöissään siitä, näköjään paras mahdollinen palkka. P jaksoi tehdä toistoja toiston perään, ja treenit oli vielä pitkät kun meitä oli vain kaksi treenaajaa, ja aikaa se 2,5 tuntia. P:llä oli vauhtiakin ihan uskomaton määrä, puomilla mua meinasi alkaa huimaamaan kun P juoksi puomin suoran sellaista vauhtia että oksat pois, pysähtyi kuitenkin kontaktilla hienosti namialustalle.

Tässä ratapiirros:


Otettiin rata kahdessa osassa, ensin esteet 1-10 ja myöhemmin esteet 11-16. P aloitti hienosti, aluksi saatoin sen melko pitkälle 2. putkeen, mutta lopulta maltoin jäädä kauemmaksi ja P irtosikin hienosti putkeen. Toisessa aloituksessa P kuitenkin teki jotain, liukastui tai jotain, ennen 1. hyppyä ja rima tuli alas ja osui P:tä kai päähän, koska P alkoi ravistella kovasti päätään/korviaan. Tämän jälkeen P alkoi menemäänkin 1. hypyn alitse. Ensimmäistä alitusta en itse edes huomannut vaan jatkoin radan loppuun! Taisteltiinkin hetki sitten 1. hypyn kanssa, ja lopulta päädyin siihen että aloituksessa olin heti 1. hypyn takana vetämässä P:n esteen yli, jolloin se hyppäsikin hienosti. P irtosi siitä niin hienosti 2. putkeen että ehdin hyvin mennä 3. hypylle ottamaan P:n niistolla vastaan.

3. hypyn ensimmäinen niistoyritys ei ollut kovin hyvä vaan P teki piiitkän kaarteen hypyn jälkeen, jäin liikaa odottelemaan kun olisi pitänyt heti lähteä etenemään 4. putkelle. Muutaman yrityksen jälkeen sekin alkoi kuitenkin sujumaan, uskalsin lähteä liikkumaan heti kun näin että P varmasti hyppää hypyn. 4. putken edessä tein takaaleikkauksen ja ehdin liikkua 5. ja 4. hyppyjen väliin. 6. hypyn takaakierto niistolla ensimmäisellä kerralla meni pitkäksi, P oli ihan intopiukeena menossa pussiin. Se menikin jo sinne mutta karjaistuani kääntyi vielä takaisin ja hyppäsi 6. hypyn. Niiston jälkeen piti tehdä persjättö ja sitten saikin juosta miljoonaa että ehti mennä 7. pussin jälkeen ohjaamaan 8. muurille ja siitä 9. pöydälle. Jäin aluksi liikaa varmistelemaan niistoa jolloin tuli todella kiire pussi-muuri-pöytä -sarjalle. Toisella vuorollamme kuitenkin rohkaistuin ja uskalsin taas lähteä heti liikkeelle kun näin että P lähtee hyppyyn ja sai kyllä juosta mutta ehdin hienosti edelle jolloin ei tullut yhtään hätäiltyä, P:kin juoksi suoraan pussista muurille eikä ehtinyt yhtään ihmetellä missä mä menen.

Pöytää ei olla vielä ikinä radalla otettu, P ei vielä oikein tiedä että siellä on tarkoitus odottaa kunnes saa merkin tulla pois. Pari kertaa se sieltä ryöstikin sitten. Pöydältä jatkui 10. puomille. Tässä ryssittiinkin pari kertaa kun en katsonut mihin P lähti, jolloin se tulikin yllättäen mun oikealle puolelle ja ohitti koko puomin (hyvin yllättävää että P jättää puomin hyväksikäyttämättä O_o ). Rupesinkin sitten pöydällä odottelun ajan siirtymään selvästi lähemmäs puomin viereistä seinää ja otin kunnon haltuunoton jolloin puomille tuli suorempi linja. Tämä auttoi kummasti. Kontaktit P teki hienosti lähes joka kerta namialustan ansiosta.

Myöhemmin otettiin sitten vielä radan loppuosa. Voi kamala että osasi ollakin hankalaa ohjata puomilta 11. hypyn takaakiertoon!! :D Ei meinannut mennä mulla jakeluun ei sitten millään, tein mitä ihmeellisempi kaarroksia yms. Kyllä se kuitenkin lähti siitä suttaantumaan. Ensimmäisellä yrityksellä P meni hienosti 12. putkeen, mutta sitten alkoikin puomin pommitus. Kun saatiin onnistunut suoritus jätettiinkin asia hautumaan. Kun taas tuli meidän vuoro niin 11. hypyltä 12. putkeen meno meni kuin unelma <3 Ei ainuttakaan puomia tullut. Ensimmäisissä yrityksissä itse ohjasin jotenkin kummasti kohti seinää enkä viistosti putkeen... Nyt osasin korjata ohjaukseni ja heti alkoi sujumaan. 13. hypyn takaakierto ja niisto meni ihan ok, aluksi en jättänyt P:lle tarpeeksi tilaa ja lähdin liikaa saattamaan 14. putkeen jolloin juoksin liikaa päälle. Mutta tämäkin alkoi kummasti sujumaan muutaman yrityksen jälkeen. Pitäisi alkaa luottamaan siihen että P on ruvennut irtoamaan aika hyvin! Loppu sujuikin helposti. Otettiin loppurata vielä kerran niin että mentiinkin 11. hypyltä puomille ja se meni ensimmäisestä oikein joten jätettiin heti siihen, oli niin loistava suoritus.

En ole varmaan ikinä ollut näin tyytyväinen meidän treeneihin! Mä leijun! ;)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Super treenit!

Eiliset treenit menivät ihan super hyvin! Ei voisi tyytyväisempi olla. Jatkettiin samasta kuin viime viikolla eli siis saksalaista ja päällejuoksua. Ensimmäisenä oli päällejuoksu treeni, alla ratapiirros:


3. hypyltä alkava kolmen esteen päällejuoksusuora oli hyvin haastava melkeinpä kaikille. Pyry aloitti hyvin ja kaksi ensimmäistä meni hyvin, mutta viimeinen hyppy mentiin joko väärältä puolelta tai juostiin takaa ohitse. Pari kertaa meni niin, ja sitten yhtäkkiä 3. hyppykin meni ihan päin prinkkalaa, P nimittäin keksi mennä sen alta. Jouduttiin sitten ottamaan hetki ihan pelkästään 3. hyppy simppelinä takaakiertona ja laittamaan toinen rima matalammalle estämään altamenon. Jätettiin ko kolmen hypyn suora muhimaan ja jatkettiin rataa eteenpäin.

6. putki ja 7. A meni hyvin, paitsi A:lla P tuli niin vauhdilla että tuli alas ilman kunnon kontaktin tekemistä ja jouduin siis korjaamaan. A:n jälkeen oli tarkoitus tehdä valssi ja ohjata 8. hypyn takaakierto vasemmalta kiertäen, jotta linja 9. putkelle on mahdollisimman suora. Noh, ensimmäisellä kerralla onnistuttiin se ryssimään kun jätin ohjauksen ihan puolitiehen jolloin P meni väärän radan hyppäämällä 1. hypyn. Otetiin uudelleen 6. putkelta eteenpäin, tällä kertaa A:nkin kontakti onnistui ja takaakierto meni hyvin, paitsi P ei mennyt putkeen vaan A:lle vaikka ohjasin selkeästi putkelle ja yritin vielä keholla plokata tien A:lle. Kolmas kerta toden sanoi ja kyseinen pätkä onnistui. Yllätyin että tämä kohta meni niinkin kivuttomasti, koska P:llä on niin kova hinku A:lle että olin varma että joudutaan sitä kohtaa hinkkaamaan enemmänkin.

9. putkelta meno 10. hypylle ei onnistunut ensimmäisellä kerralla vaan P hyppäsi sen suoraan. Otettiin uudelleen 9. putken alusta ja tällä kertaa onnistui ja koko kolmen hypyn päällejuoksusuora onnistui hienosti. Huomasin kuitenkin omassa ohjauksessa että en juokse suoraan vaan vedän P:n mukanani hypyn jälkeen kauemmas esteistä ja taas juoksen sen lähemmäs hyppyjä ja välistä seuraavaan hyppyyn. Joten otettiin vielä sama kohta muutaman kerran että sain omaa linjaa korjattua. Otettiin samantien vielä suoraa myös toiseenkiin suuntaan ja päällejuoksu alkoi sujumaan oikein mallikkaasti. Pidin vielä mukana hyppykäskyä, koska P kovin helposti juoksi vain esteen ohitse takaa. Otettiin vielä viimeiseksi kerran koko rata ja vain viimeinen päällejuoksusuora jouduttiin kerran korjaamaan.


Päällejuoksun jälkeen otettiin vielä saksalaista 1. hypyn ja 2. putken avulla, eli siis 2. putki ja 1. hyppy takaakiertäen ja matka jatkui takaseinää kohden (kuten jälkimmäisessä ratapiirroksessa). Sekä minä että P muistettiin saksalainen oikein hyvin! Aluksi sekoilin kun en muistanut kumpaa kautta otetaan ensiksi, eli kierretäänkö hyppy oikealta vai vasemmalta mutta siitä se lähti sujumaan. Huomasin että liike on selvästi helpompi suorittaa kun pitää vauhdin yllä eikä jää junnaamaan ja odottamaan liikoja. Putkea jouduttiin hetki kertailemaan, kun P:lle tuli yhtäkkiä jokin ongelma putkeen menon kanssa, se hyppäsi taas putken päälle -.-'

Tämän jälkeen tehtiin ihan radan pätkäkin jossa pääsi päästelemään oikein olan takaa ja välissä oli kaksi saksalaista. Kepit teimme P:n kanssa erikseen, eli päätimme radan 7. hypyn saksalaiseen. Tässä ratapiirros:

Ja tällä radalla saikin sitten tosissaan pistää jalkaa toisen eteen! Etenkin me keillä on nopeat koirat. 4. putkeen asti sujui P:n kanssa hyvin, sitten juostiin kilpaa että ehdin ohjaamaan 5. putkeen. Ensimmäisellä kerralla luotin ja oikaisin liikaa, jolloin P ei mennytkään 5. putkeen vaan lähti mukaani kun olin siirtymässä jo seuraavan hypyn luokse asemiin. Ideana oli että menen 6. ja 7. hyppyjen väliin ottamaan vastaan kun P tulee putkesta. Otettiin uudelleen, tällä kertaa P irtosi hienosti 5. putkeen, mutta itse sekoilin ja juoksin putken suulle ottamaan vastaan jolloin tuli kiira 7. hypyn saksalaisen kanssa, P lähti hortoilemaan 6. hypyn jälkeen minne sattuu. Kolmas kerta toden sanoi taas kerran, ja viimeinen saksalainen onnistui juuri ja juuri, taas P meinasi painella 7. hypystä ohitse jonnekin minne ties, mutta palasi takaisin ja saatiin tehtyä saksalainen loppuun. Mentiin rata vielä pari kertaa ja hyvin sujui! Kyllä oli uskomaton hiki sen rupeaman jälkeen......

Viimeisenä otettiin P:n kanssa vielä kepit 6 kepillä ja vasemmalla ohjaten, ja olin kuin puulla päähän lyöty!! P meni upeasti ilman käden liikettä pelkällä kekekeke-hokemalla. Se oli niin upea ettei ole tosikaan. Otettiin vielä uudestaan, ja sitten koutsi laittoikin täysimittaiseksi kepit ja sekin meni mahtavasti. Oikealta ohjaten sen sijaan ei mennyt niin hyvin, ja kun otin namin esiin, ei hommasta tullut yhtään mitään! P alkoi vain hortoilemaan ja oli kuin ei keppejä olisi ikinä tehnytkään. Saatiin kuitenkin onnistunut suoritus, joten otettiin vielä kerran hyvä toiselta puolen ohjaten ja jätettiin asia siihen. Nyt pitäisi tosissaan tuota oikeaa puolta hieoa, kun oikea puoli menee jo niin loistavasti.

Teemme Tonin kanssa muutaman hypyn, jotta päästään myös kotipihalla P:n kanssa ohjauskuvioita treenaamaan. Odotan jo intopiukeana että saadaan esteet valmiiksi! Nyt myös houkuttelee keppien, ainakin sen 6:n kepin saaminen kotipihalle.....

torstai 20. lokakuuta 2011

Päällejuoksua ja pari uutta ohjauskuviota


Viime viikon treeneistä unohtuikin käydä kirjoittamassa. Ohjauskuvioina oli päällejuoksu ja takaaveto. Lisäksi radalta löytyi A, kepit, putki ja keinu. Kepit, keinun ja A otettiin erillisinä esteinä Pyryn kanssa, koska ne eivät vielä varmoja esteitä ole. Kepit otettiin kuuden kepin pätkänä, ja parin alkumöhläyksen jälkeen alkoi sujua todella mallikkaasti. Pyry hakee oikean aloituskeppivälin todella hienosti ja käden liikettä voi jo pienentää. Tällä kertaa myös A sujui oikein mallikkaasti, ei oltu treenien välissä harjoiteltu ollenkaan kontaktia edellisten mönkään menneiden kontaktien jälkeen, mutta P näytti osaavan kontaktin kuin vettä vain. Se jopa osasi korjata peruuttamalla takaisin kontaktille kun tuli vähän liian lujaa alas ja peppu tippui kontaktilta maahan. Mikä lie ihme jäätyminen oli edelliset treenit... Keinu sujui todella mukavasti! P menee innolla ja vauhdilla keinulle, niin vauhdilla että pelkään sen juoksevan tyhjyyteen, eikä pelkää ollenkaan kun keinu laskeutuu. Koutsi oli keinun päässä ottamassa keinun vastaan ettei se ihan vielä rämähdä täysillä alas, mutta päästin sen kuitenkin melko kovaa laskeutumaan.

Tässä ratapiirros:


Koska emme siis ottaneet A:ta rataan mukaan, aloitimme vasta A:n jälkeen 3. hypyn edestä. Siinä sitten minä kertasinkin kerta toisensa jälkeen päällejuoksua 3. hypyn ja 4. hypyn välillä. P kyllä tuli hienosti mukana, mutta minulle oli ihan käsittämättömän vaikeaa pitää rintamasuunta ja jalkojen suunta oikeana. Vaikka ensin kuivaharjoitteli ja tiesi sen tekniikan mitä pitäisi tehdä, ei meinannut ottaa onnistuakseen ei sitten mitenkään :D Miten voi olla niin vaikea juosta eteenpäin samalla kun kääntää yläkroppaa sivulle/taakse??? Päällejuoksun jälkeen otettiin uusi pätkä: 5. putki ja 6. ja 7. hypyt, saatiin vähän vauhtiakin pelkkään jankkaamiseen. Otettiin tätä pätkää muutamia kertoja hieman sekalaisessa järjestyksessä, jonka jälkeen otettiin hetki keppejä ja hetki keinua. Jätettiin 10. hyppy pois ja otettiin hetki kontaktitreeniä A:lla.

12. ja 13. hypyillä otettiinkin sitten vuorostaan välistävetoa. Voi kiesus! Juuri kun olin oppinut joten kuten hallitsemaan ruumiini niin että osasin juosta eteenpäin yläkroppa sivulle kääntyneenä, jouduinkin opetella kääntämään rintamasuunnaan taaksepäin kokonaan!!! :D Tällaista ei pitäisi samoissa treeneissä tehdä... Noh, kyllä sekin alkoi sujumaan sitten loppupeleissä, mutta kyllä hiki virtasi. Lopuksi sitten otettiin vielä viimisiä esteitä putken kanssa sekalaisessa järjestyksessä että saatiin taas tekemisen makua.

Toissapäiväiset treenit olivat hieman erilaiset. Hallin kattoa korjattiin, eikä koutsi tiennyt siitä eikä me muutkaan. Minä ja eräs toinen ryhmäläisistä oltiin paikalla. Koutsi kuitenkin päätti että ei luovuteta ja kun meillä sattui olemaan koirat jotka eivät hauku, niin otimme pari hyppyä pihalle ja niillä alettiin treenaamaan saksalaista ja päällejuoksua. Tässä ratapiirrokset:


Ensimmäisenä kuivaharjoiteltiin saksalaista ratapiirroksen vasemman ylimmäisen radan mukaan. Kyllähän sen hetken harjoittelulla tajusi mikä ideana on. Tämän jälkeen otettiin sitten koirat mukaan. Pyryllä oli hieman motivaatio-ongelmia, tuollainen tylsä parin esteen toistaminen ei jaksanut kunnolla kiinnostaa, ja Pyry olikin ihan kuutamolla välillä. Se ei yhtään seurannut ohjausta, mikä tietenkin hankaloitti edelleen minunkin oppimista kun koira ei yhtään mennyt sinne päinkään. Noh, kyllä se siitä kuitenkin alkoi sutjaantumaan ja saksalainen onnistui muutaman kerran hyvin.

Seuraavaksi otettiin päällejuoksua ratapiirroksen alimman radan mukaan. Pyry osasi tämän jo oikein hienosti, ainoastaan minun piti petrata ohjausta. Tällä kertaa rintamasuunta oli jo iskostunut päähäni ja jalatkin juoksi eteenpäin, mutta minulle on jostain tullut joku ihme pakonomainen tapa kyyristellä koko ajan :D Vahvan ohjaavankäden sain mukaan parin kerran jälkeen mutta se kumartelu... Nooh, lopulta sain potkittua itseni ylös ja näytti jo paremmalta. Toinen koirakko teki 2. hypyllä saksalaisen kun päällejuoksu sujui niin hyvin, mutta me emme sitä Pyryn kanssa tehneet. Piirsin kuitenkin ratapiirrokseen ukkelit myös saksalaisen ohjauskuvion mukaan.

Sitten pidettiinkin taukoa, ja taas kun oli meidän vuoro, otettiin saksalaista ratapiirroksen ylimmäisen oikein radan mukaan. Tästä Pyry innostui enemmän, koska siinä pääsi jo heti alussa vauhtiin kun ensin oli suora hyppy. Ensimmäinen yritys meni ihan reisille kun minun ohjaus jäi ihan puolitiehen ja Pyry hyppäsi 2. hypyn edestä minun oikealta puolelta. Seuraavalla kerralla jo onnistui, paitsi että minun takaakiertoon ohjaus oli ihan yliammuttua. Muutaman yrityksen jälkeen tuli jo ihan nappi suoritus ja siihen oli hyvä taas lopettaa, pimeyskin alkoi jo laskeutua.

Ilman koiria kuivaharjoiteltiin lopuksi vielä twistiä:

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Niistoa ja takaakiertoja

Aaah, tänään alkoi talven hallikausi Mäntsälän koirakerhossa, eli päästiin taas agiliitämään Pyrtsin kanssa :) Ihanat vanhempani maksavat syksyn hallimaksut etukäteisjoululahjana. Suuri kiitos heille, parhaat vanhemmat ikinä<3 Ihanaa nähdä kuinka Pyry on selvästi joka treenikerralla enemmän innoissaan nyt kun on alettu ottamaan useamman esteen pätkiä, pääsee jo kunnon tekemiseen makuun. Odotellessa Pyry meinaa jopa hieman turhautua kun pitäisi kuunnella mitä kouluttaja puhuu, menee sitten itsekseen putkeen tms. Saas nähdä milloin alkaa haukkumalla komentamaan että nyt toimintaa....

Tämän päivän harjoituskuvioina oli pääasiassa takaakierto ja meille uusi niisto. Valssiakin mahtui mukaan. Kouluttaja oli Hanna Leppänen, todella mukava kouluttaja olikin! Rata sen sijaan oli melkoisen vaikea, joten me otimme Pyryn kanssa sitä ihan suosiolla pelkkinä pätkinä eikä edes yritetty mennä rataa yhtenäisenä. Rata taisi olla jo 3-luokan rata. Nyt seuraa piiiiitkä sepustus!

Tässä ratapiirros:


Pyryn kanssa ei menty rataa ihan täysin näin kuin ratapiirroksessa se on merkitty. Jätimme ensimmäisen esteen kokonaan pois ja aloitimme kepeiltä, koska emme ole ikinä keppejä radan yhteydessä ottaneet, P tarvitsee kuitenkin vielä apua keppien suorituksessa. Positiivisena yllätyksenä kuitenkin huomasin että P osaa jo hakea todella hienosti oikean aloituskeppivälin vasemmalta puolelta ohjatessa. Myös Hanna huomasi tämän, ja käskikin ottamaan muutaman kerran suorapalkkauksen heti oikean aloituskeppivälin jälkeen. Ja todella hienosti meni, pystyin jättämään P:n parin metrin päähän kepeistä, mennä itse toisen kepin kohdalle, ja keppi-käskyllä P hienosti aloitti pujottelun itsenäisesti. Minä sen sijaan aina välillä onnistuin sössimään rytmin, jolloin P:kin totta kai sekosi. Mutta todella hienosti asia alkaa kuitenkin olemaan hallussa, käden liikettä voi jo alkaa häivyttämään pienemmäksi. Oikealta puolelta ohjaamisessa sen sijaan on vielä harjoittelemista, samoin oikean aloituskeppivälin etsimisessä, pitää ottaa ihan sitä kuudella kepillä, pelkkää oikean keppivälin löytämistä ja heti palkka.

3. hyppy oli ensimmäinen takaakierto. Otimme sen niin että jätin P:n keppien ja hypyn väliin odottamaan ja menin itse muutaman askelen lähemmäksi 3. hyppyä. P muisti todella hienosti kierrä-käskyn! Yllätyin itsekin kuinka se sen muisti. Sen sijaan ongelmaksi muodostui riman alittaminen. Hypyt olivat 60 cm korkeudella. Totesinkin että parempi laskea ne 50 cm, emme vielä noin korkeita olla otettu, ja takaakierto etenkin noin korkeana on turhan haastava kokemattomalle koiralle. P meni kuitenkin uudelleen riman ali vaikka se oli laskettu, Hanna laittoi riman alle pituuden yhden osan, silti meni riman alta, sitten laskettiin riman toinen pää vielä alas, niin jo meni yli. Palkkasin heti hypyn jälkeen. Otettiin tämä vielä muutaman kerran.

Otettiin vielä 3. hyppy ja siitä suoraan 4. hypylle, joka niin ikään takaakierrolla. Ensimmäisellä kerralla jätin ohjauksen puolitiehen ja P yritti mahtua hyppämään 4. hypyn minun oikealta puolelta vaikka väli oli todella ahdas. En muistanut ottaa P:tä kiinni vastakkaisella kädellä, ts en muistanut tehdä puolivalssia, 3. hypyn jälkeen. Toisella kerrallakin unohdin tämän, mutta P kuitenkin seurasi ohjaustani hienosti ja kierrä-käskyllä kiersi ja hyppäsi 4. hypyn upeasti. Otettiin tämä kohta muutaman kerran, ja minä jopa muistin tehdä sen puolivalssin 3. hypyn jälkeen.

4. hypyltä mentiin 5. putkeen. Otettiin 4. hyppy edestä hypäten ja siitä 5. putkeen, kohta sujui erinomaisesti. 5. putken päästä P kääntyi hienosti tässä-käskyllä kohti 6. putkea. P teki mukavan tiukan käännöksen suoraan 5. putken suunnalta 6. putkea kohdin. 6. putken jälkeen piti valssata puolenvaihto, sai pistää jalkaa toisen eteen että ehti koiran edelle. Otettiin kuitenkin vielä hetki siirtymistä 4. hypyltä 5. putkelle hyvällä irtoamisella, ja joka kerta P irtosikin paremmin ja sain itse jo siirtyä 6. putken luo saadakseni etumatkaa valssaamiseen.

6. putken jälkeen tein aina valssin ja palkkasin P:n. Emme kuitenkin jatkaneet siitä 7. hypylle, koska siihen olisi pitänyt tehdä niisto, ja se on meille täysin uusi asia, ja kyseinen kohta oli _todella_ ahdas, seinä hypyn takana oli todellisuudessa noin metrin päässä, joten hyvin pienessä tilassa olisi pitänyt kääntyä. Tämän takia en tehnytkään 6. putken jälkeen valssia, vaan ohjasin suoraan takaakiertoon 8. hypylle ja 8. hypyn edessä tein valssin. Aloitimme 6. putkesta, ja tämä meni ekalla kerralla päin prinkkalaa, koska unohdin ettemme menekään 7. hypylle, joten tein kauniin valssin putken jälkeen :P Toisella kerralla juuri ja juuri muistin että ainiin, ei valssia, mutta söhläsin sitten muuten niin että ei takaakierto onnistunut. Kolmannella kerralla peitin esteen näkyvyyden ja Pyry hyppäsi sen edestä. Neljännellä kerralla vihdoin onnistui ja palkkasinkin P:n heti. Otettiin vielä kerran pari ja siitä jatkettiin 9. puomille.

Puomi oli meille muutenkin yksi murheenkryyni. P oli menossa ihan koko ajan puomille jos sen antoi pikkuisenkin harhailla sillä aikaa kun kuuntelin Hannan ohjeita. Hanna ohjeisti että tee huolellinen kontakti mutta palkkaa vain sanallisesti, jotta se ei yrittäisi sillä keinoin saada palkkaa. Ja sanoi myös että yritä estää P:tä ylipäänsä pääsemästä puomille. Helpommin sanottu kuin tehty! Noh, 8. hypyn jälkeen kuitenkin jatkoimme hienosti puomille, ei ylläripylläri ollut ongelmaa kiipeä-käskyn kanssa, ja teimme kontaktin koske-käskyllä. Puomilta jatkoimme suoraan 10. putkeen ja 11. putkeen ja siitä vielä 12. hyppy. Ensimmäisellä kerralla meinasi tulla kiire että ehdin 12. hypyn luo ohjaamaan P:n hypylle, jäin liikaa varmistelemaan 11. putken luokse että P varmasti menee sinne. 12. hypyn jälkeen Hanna totesi, että näytti siltä ettei P vielä tiennyt kontakti-käskyä. Huomasin tämän kyllä itsekin. Ja yllätyin, koska jatkokurssin viimeisellä kerralla otimme kontaktia ja se meni todella hienosti. Hanna ohjeisti että kannattaa ensin vielä treenata pelkkää kontaktia ennen kuin otamme enempää kokonaista kontaktiestettä.

Otimme muutamia kertoja vielä 10. ja 11. putkea ja siitä 12. hypylle. Tämä kohta sujui hienosti. Lopulta jatkoimme 12. hypyltä 13. hypylle ja siitä 14. putkeen. Ensimmäisellä kerralla P teki jonkin aivan käsittämättömän suuren jättiloikan putken suulta puomin nousun puoleen väliin ja siitä alas maahan puomin oikealle puolelle. Säikähdettiin Hannan kanssa oikein kunnolla. P:llä on niin kamala hinku puomille, että yritti väkipakolla päästä sinne vaikka olin omalla kehollani plokannut tien puomille varmistaakseni putkeen menon. Otettiin uudelleen 13. hyppy ja siitä 14. putkeen. Taas P yritti tehdä saman homman mutta ei kuitenkaan tehnyt sellaista jättihyppyä mutta ei mennyt kyllä putkeenkaan. Kolmannella kerralla onnistui sekunnin empisen jälkeen. Palkkasin heti putken jälkeen. Otettiin vielä pari kertaa tämä, eikä P enää yrittänyt mennä puomille.

15. hypyllä tuli se niisto vihdoin ja viimein. Otettiin hyppy niin että jätin P:n 16. putken eteen odottamaan ja menin itse 15. hypylle niisto-valmiuteen. Aluksi Hannan ohjeistuksen mukaan olin ihan hypyn etusiivekkeessä kiinni ja siitä vedin P:n hyppyyn ja mukaani kohti 16. putkea. Todettiin kuitenkin että P ei millään isohkona maxina, ja vielä kokemattomana, pysty kääntymään niin tiukasti, joten siirryin hieman taaemmaksi noin 2/3 riman väliin ottamaan P:n vastaan. Nyt P kääntyi huomattavasti paremmin hypyn aikana kohti 16. putkea. P ei kuitenkaan kokemattoma osaa vielä koota itseään, vaikka sen pää, katse ja ajatus oli selvästi oikeassa suunnassa. Palkkasin aluksi heti hypyn jälkeen. Lopulta otettiin vielä 15. hypyn niistosta suoraan 16. putkeen ja siitä viimeiseen 17. putkeen.

Viimeisenä kävin vielä ottamassa kerran kumpaankin suuntaan kepit. Vasenpuoli meni taas hienosti, mutta oikea piti ottaa pari kertaa ennen kuin onnistui. Otettiin vain 6:lla kepillä tällä kertaa.

Oli todella antoisat treenit! Tuli opittua todella paljon. Mahtava nähdä kuinka P on jo selvästi edistynyt, esimerkiksi tietää jo selvästi kierrä-käskyn tarkoituksen.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Syystunnelmia

Tuli pitkästä aikaa kuvailtua koiria, syysmaisemissa tietenkin. Täytyy viikonloppuna ottaa uudelleen kamera lenkille mukaan, en muistanutkaan kuinka kauniit maisemat täällä onkaan syksyisin!

Takapiha kuvailua ensin:

 Mimi ja Nöpö


Nöpö uskaltautui hieman ulkoilemaan takaoven tuntumaan

Perhosjahdissa


Pallopallopallo

Kaikki suostuivat hetkeksi pysähtymään samaan kuvaan

Sitten lenkkitunnelmia:

 Chiqi vanha lady jaksaa vieläkin vaikka ikä alkaa jo painamaan...

"Tulkaa jo kuhnailijat!!"

 
Onko se pommi vai sheltti? No Mimihän se siinä :)
"Sit tää niinku tappais tän puun!"

Riemulla ei rajaa, kun on päästänsä vajaa!
 Ryhmärämä: Roope, Chiqi, Paavo, Mimi ja Pyry
Maakukselle kiitos kuvan muokkaamisesta.






lauantai 17. syyskuuta 2011

Hyvinkään ryhmänäyttely

Kuva: Oona Mäki

Terveisiä Hyvinkään ryhmänäyttelystä! Pitkästä aikaa käytiin Pyryn kanssa näyttelyssä. Tällä kertaa herra osasi käyttäytyä kehässä! Tuomarina oli Tarja Löfman. Tuloksena NUO ERI NUK-1. Tuomari kehui Pyryä todella paljon ja tykkäsi siitä ja arvostelukin on hyvää täynnä, mutta totesi että koska koira on niin niukassa karvassa ei voi antaa SA:ta. Taas kerran Pyry aloitti sopivasti pari viikkoa ennen näyttelyä tiputtamaan karvaansa ja on ihan nakupelle. Mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen tulokseen, tuomari tykkäsi ja kehui, ja Pyry käyttäytyi nätisti. Antoi jopa pusun tuomarille ;) Tässä vielä arvostelu:

"Mittasuhteiltaan tyypillinen, nuori uros. Hyvä purenta. Hieman pitkä kuono osa. Hyvä pigmentti ja tummat silmät. Kookkaat korvat. Kokoon sopiva luusto mutta rintakehä saa vielä täyttyä. Liikkuu erinomaisella askeleella, hieman löysästi edestä. Karvapeitä ei parhaassa kunnossa. Esiintyy ja esitetään edukseen." Rodunomainen lähestyttäessä. NUO ERI NUK-1

Kuva: Oona Mäki

Myös isän Reetu (aka Fredi) mäykky korkkasi näyttelyuransa samaisessa näyttelyssä. Tuomarina oli Esko Nummijärvi, tulos JUN-EH. Reetu oli niin kultainen kehässä, ei yhtään hötkyillyt mihinkään suuntaan eikä juuri ollut muista koirista kiinnostunut. Seisoi hyvin nätisti ilman asettelua, ei kertaakaan yrittänyt istua. Juoksuttaessa ravasi hyvin nätisti vierellä eikä siinäkään yrittänyt ryntäillä mihinkään tai vetänyt ollenkaan. Oli se niin hieno poika <3 Reetu antoi hienosti tuomarin tutkia hampaat ja pallit, ei laittanut ollenkaan hanttiin. Tässä vielä Reetun arvostelu:

"Rotutyyppi erittäin hyvä. Oikean muotoinen pää, kaula voisi olla pidempi. Hyvä ylälinja, lyhyt rintakehä, hyvät raajat ja kulmaukset, hyvä karvapeite. Liikkuu ja esitetään hyvin." Rodunomainen lähestyttäessä. JUN-EH

Oli oikein mukava näyttelypäivä vaikkei kumpikaan koirista päässyt jatkoon :) Tyytyväisiä ollaan! Etenkin Reetun käytös oli niin positiivinen kokemus kuin olla ja voi, sen nätimmin ei voisi käyttäytyä.


perjantai 16. syyskuuta 2011

Valssia valssia

Tämän päivän agitreenit oli todella kivat! Treenin kohteena oli valssi ja takaakierto. Treenit oli todella antoisat, vaikka ei aluksi meinannut luonnistua tuo valssin taitaminen liian nopean koiran kanssa :P Toni oli mukana treeneissä ja hänkin kokeili Pyryn kanssa, ja ihan hyvinhän se sujui! Miehillä näyttää pelaavan tuo koordinaatiokyky luonnostaan paremmin....

Tässä ensimmäisen rata:


Ensin otettiin rataa pyöreiden numeroiden mukaan. Ensimmäisen putken jälkeen valssattiin ja ohjattiin 3. hypylle takaakiertoon. Voi että osasi olla hankalaa! Sain kyllä Pyryn kiertämään hypyn, mutta olin itse aina tiellä tai väärässä kohtaa kun Pyry sitten hyppäsi esteen takaa. En millään meinannut osata ottaa tarpeeksi pitkää askelta sivuun sen jälkeen kun olin heittänyt Pyryn kiertämään esteen, joten Pyry onnistui aina luikahtamaan hypyn jälkeen minun vasemmalle puolelle, vaikka tarkoitus oli että ohjaan sitä oikealta puolelta hypylle 4. Noh, junnattiin siis tuota kohtaa melko pitkään, lopulta tehtiin kouluttajan kanssa esteen eteen maahan kolmio, josta tiesin mihin kohtaan minun pitää ehtiä astumaan että Pyry hyppää minun oikealle puolelle, ja palkkasinkin sen heti siihen jos homma onnistui. Se auttoi! Sen jälkeen takaakierto onnistui monta kertaa putkeen.

Seuraava ongelmakohta oli hyppy 4. Hypyn jälkeen oli tarkoitus valssata ja ohjata hypylle 5. Valssin tekeminen oli TODELLA haasteellista. Pyry on niin nopea että minä en millään meinannut ehtiä juosta 3:lta 4:n eteen valssaamaan, koska jouduin kuitenkin ohjaamaan Pyryn niin loppuun asti kiertämään hyppy 3:n, joten jouduin juosta lähes kilpaa hypylle 4. Pyryn kanssa. Eikä asiaa auttanut yhtään se että ollaan kumpikin vielä niin kokemattomia, joten Pyrykään ei vielä tiennyt mitä siltä vaaditaan. Kouluttaja totesikin että harjoitus on hieman kohtuuton koiraa kohtaan, liian vaikea niin aikaisessa vaiheessa. Joten vaihdettiin hieman rataa, jotta saatiin helpompi valssikohta. Eli otettiinkin käyttöön siis neliö numeroitu rata. Välissä pidettiin kuitenkin pieni tauko ja toinen sai treenata välissä.

Hyppy 4. jälkeen ohjasin suoraan putkeen ja juoksin itse lähes putken toiseen päähän ohjaamaan hypylle 6. Aluksi Pyry tarvitsi hyvin läheistä ohjaamista ja jouduin juosta tosiaan lähes esteen tasalle, jotta sain Pyryn hyppäämään hypyn. Taas oli kilpajuoksu edessä että ehdin mennä tekemään valssin 7. ja 8. hyppyjen välille. Tehtiinkin pari kertaa niin että kouluttaja palkkasi Pyryn 6. hypyn jälkeen namikipolla ja minä siirryin 7. hypyn viereen valmiiksi valssaamaan. Näin tehtiin pari kertaa hyvällä menestyksellä, joka kerta pystyin jättäytymään lähemmäs 7. estettä ohjatessani Pyryn putkesta hypylle 6. Muutaman kerran jälkeen kouluttaja jätti palkkaamisen pois ja sainkin ohjattua suurin piirtein 6. ja 7. puolesta välistä Pyryn 6. hypylle ja ehdin itse hyvin juosta takasin 7. hypyn eteen tekemään valssin ja ohjaamaan 8. hypylle. Otettiin vielä kerran koko rata yhtenäisenä ja hyvinhän se sujui!

Tuo treenin jälkeen kouluttaja teki meille vielä kunnon valssitreeniradan:


Tämä oli todella hauska harjoitus! Siinä sai todella hyvää harjoitusta valssaamiseen. Idea oli siis tehdä valssi ensimmäisen putken jälkeen, 4. hypyn jälkeen, toisen putken jälkeen, 7. hypyn jälkeen. Pyry meni todella hienosti! Hyppyjen välillä oli melko pitkä ohjausmatka, mutta Pyry ohjautu todella hienosti. Tuon harjoituksen aikana ehti hyvin miettiä valssin kohdat. Tehtiin harjoitusta myös toisin päin eli 7. este olikin ensimmäinen. Sekin toi mukavaa haastetta tehdä yhtäkkiä kaikki pelikuvana.

Treenien jälkeen otin yksin vielä kontaktia A:lla. Pyry meni mukavasti, aina välillä meinasi takapää "tippua" pois kontaktilta, mutta kokonaisuudessaan olin hyvin tyytyväinen. Kaverin avustuksella otettiin vielä keinua. Pyry meinaa kovin helposti juosta tyhjyyteen keinun päästä, joten täytyy olla hihnan kanssa jarruttamassa ja sanomassa odota ennen kuin annan kontakti-käskyn. Tässä on vielä harjoittelemista ettei Pyry aina vain juokse alas keinulta.

Harjoitukset oli nyt jatkokurssin viimeiset, nyt täytyy odotella että alkaa talvitreenit. Harjoitukset oli kyllä todella antoisat, vaikka ei meinannut heti luonnistua, niin sain vain lisää puhtia yrittää uudelleen ja uudelleen, ja oli vielä kivaakin!

tiistai 13. syyskuuta 2011

Itsenäistä treeniä Ojangossa

Innostuin tänään lähtemään päivällä Ojankoon treenaamaan pitkästä aikaa. Sairastuin flunssaan viime viikon lopulla ja jäi TAAS agitreenit Mäntsälässä väliin. Ei viitsinyt ihan kuumeessa lähteä tihkusateeseen treenaamaan. Joten otinpa nyt vahingon takaisin. Niin ja onhan ilouutisiakin! Päästiin Pyryn kanssa Mäntsälän koirakerhon talven agilityryhmään! Aivan super hyper mega mageeta! Joten meistä tuli nyt siis myös Mäntsälän koirakerhon jäseniä. Aion kuitenkin pysyä myös HSKH:n jäsenenä, vaikken heitä tulekaan edustamaan, koska näin pystyn käymään Ojangossa treenaamassa omalla ajalla. Mäntsälässäkin pääsee talvella halliin treenaamaan omalla ajalla, mutta sinne on sen verran matkaa että pidän Ojankoa varasuunnitelmana. Jotenkin tuntuu ihanan nostalgiselta palata omille juurilleen Mäntsälään treenaamaan, vaikka koti nykyisin Espoossa onkin :)

Päätin tänään ottaa meille tuttuja juttuja, eli siis ohjauskuvioista puolivalssia, välistävetoa ja takaakiertoa. Lisäksi otettiin yksittäisenä kontaktia A:lla, keppejä, keinun sekä renkaan.

Puolivalssia otettiin samalla kuviolla kuin otettiin toisissa treeneissäkin. Välistävetoa otettiin yksinkertaisesti kahdella hypyllä ja takaakiertoa samalla kuviolla kuin mitä meidän ensimmäisissä ratatreeneissä oli. Tässä vielä ratapiirrokset tämän päivän treeneistä (ei sillä että olisin jotenkin innostunut ratoja piirtämään...):


Ensimmäisenä otettiin puolivalssia. Ja se meni ihan täysin nappiin! Hienosti ensimmäiseltä hypyltä puolivalssilla putkeen. Kunnes olin juuri päättänyt ottaa sitä viimeisen kerran... Sitten Pyry teki taas saman kuin treeneissäkin: ei mennytkään putkeen vaan hyppäsi sen yli, sen päälle, juoksi ohi..... Eli oli pakko ottaa vielä niin monta kertaa että meni suoraan putkeen. Ja menihän se onneksi muutaman yrityksen jälkeen. Sitten jätinkin sen treenin suosiolla siihen kun viimeisenä oli nappisuoritus. Taas huomasin että ensimmäinen epäonnistuminen tapahtui niin että liian luottavaisena minun käsi meni taskulle nappaamaan frisbeetä vaikkei koira ollut vielä putkessa. Ja saman tien koira jarruttikin ja rupesi tuijottelemaan että mihis meinaat sen frisbeen heittää?? Ruoskin taas itseäni!

Tämän jälkeen otettiin välillä keppejä ja A:ta. Kepit menevät vasemmalla kädellä ohjaten jo todella hienosti! Pyryllä on todella hyvä rytmi ja se tekee aika harvoin virheitä. Edelleen teen kädellä avustavaa liikettä mutta liike on jo pienentynyt, vauhti kasvanut ja namin olen jättänyt pois kädestä. Oikealla kädellä ohjaaminen sen sijaan ei sujukaan niin hyvin. Tai siinä on hankalinta aloitus, Pyry meinaa aina tehdä virheen alotuksessa! Vasemmalla ohjatessa se ei IKINÄ tee alotuksessa virhettä., keskellä saattaa jokin keppi jäädä välistä välillä Alun hankaluuden jälkeen Pyry kuitenkin yleensä löytää rytmin ja loppu menee nappiin. Päätinkin että jatkossa treenaan melkein vain oikeaa puolta, vasenta otan vain viimeiseksi kerran tai pari mielen virkistämiseksi.

A:lla otettiin ihan pelkkää kontaktia namialustan kanssa. Pyry menee itse A:n huipulle ja kosketa-käskyllä tulee alas kontaktille ja etujalat maahan laitettuaan saa namialustalle palkkaa. Aluksi laitoin palkan valmiiksi alustalle, mutta välillä kun Pyry tulee niin vauhdilla kontaktille että takajalatkin tippuu pois kontaktilta sai se palkan väärästä toiminnasta. Tätä otettiin jonkin aikaa ja Pyry oli tyytyväinen.

Sitten olikin välistävedon vuoro. Tätä tehtiin yksinkertaisesti kahdella hypyllä. Aluksi olin liian hidas ja Pyryn ensimmäinen hyppy meni melko pitkäksi. Pari kertaa Pyry hyppäsi esteen väärältä puolelta kun en ohjannut kunnolla. Mutta alkoihan sekin sujumaan pikku hiljaa. Minä käännyin ajoissa puolivalssiin ja sain vedettyä Pyryn mukaani ja hyppäämään toisen esteen oikealta puolelta. Tätä täytyy treenata lisää. Jälkikäteen mietin että olisi ehkä kannattanut ottaa alkuun vielä yksi pitkittäin oleva hyppy helpottamaan välistä vedon ensimmäiselle hypylle menoa, sillä tavoin kuin meidän toisissa treeneissä oli.

Välissä otettiin taas keppejä ja heiteltiin frisbeetä ja otettiin muutama kerta keinua. Keinua en uskaltanut ottaa kuin pari kertaa, koska toinen käsipari olisi ollut paljon turvallisempi vaihtoehto. Oli hyvin hankala itse jarruttaa Pyryn menoa keinulle ja samalla hidastaa toisella kädellä keinun laskeutumista. Pyry tulee niin vauhdilla että pelkään sen juoksevan tyhjyyteen.

Keinun jälkeen otettiin takaakiertoa tutulla pyörittämisellä. Rakensin meille pätkän meidän ensimmäisistä ratatreeneistä. Hypyltä putkeen ja putkesta sama hyppy uudelleen mutta takaakiertämällä ja tämän jälkeen vielä yksi hyppy. Tämä meni ihan kivasti. Pyry irtosi ensimmäiseltä hypyltä hienosti putkeen ilman että menin ihan putkelle asti ja putkesta tullessaan seurasi tällä kertaa tarkemmin minun oikeaa kättä ja pyörittämällä sain sen kiertämään esteen. Välillä tuotti kuitenkin ongelmaa se että Pyry kyllä kiersi esteen taakse mutta meinasi riman sijaan hypätä siivekkeen ylitse. Minun piti mennä itsekin ihan siivekkeen takapuolelle että Pyry varmasti hyppasi riman yli. Sieltä Pyry seurasi hienosti ja kiersi siivekkeen uudelleen ja mentiin seuraavalle hypylle.

Treenien jälkeen jäätiin heittelemään vielä frisbeetä tyhjälle kentälle. Pyry niin rakastaa frisbeetä. Hauska huomata kuinka frisbeen perään Pyry huutaa kuin viimeistä päivää, mutta esteillä kun laitan frisbeen piiloon menee Pyryn nokka kiinni ja huuta jatkuu heti kun suorituksen jälkeen heitin frisbeen palkaksi. Hassu koira. Mutta ihan hyvä että on radalla hiljaa!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Meidän ensimmäinen radan treenaaminen

Kolmansissa treeneissä meillä oli ohjelmassa kokonainen 17 esteen rata, jonka yhteydessä treenattiin välistävetoa, takaaleikkausta ja takaakiertoa pyörittämällä:




Rata oli erittäin kiva! Siinä pääsi jo hieman vauhdin makuun. Puomilla pysäytin ja palkkasin Pyryn kontakteilla. Ensimmäistä takaaleikkausta 6. ja 7. esteen välillä jäätiinkin sitten ottamaan uudelleen muutamia kertoja. Pikku hiljaa sekin alkoi sujumaan ihan mukavasti. Pyry on vielä niin minussa kiinni oleva että ei heti meinannut "uskaltaa" lähteä eteen ottamaan hypyn kun minä jäin taakse. Mutta alkoihan sekin kuitenkin sujumaan aika nopeasti.


Seuraava hiontakohta olikin takaakierto pyörittämällä 9. putkelta 10. hypylle. Idea oli siis vetää koira putkelta oikealla kädellä 10. hypyn oikealta puolelta ohi ja hypätä hyppy takakautta samalla kun itse tein piruetin. Tätäkin otettiin useita kertoja uudelleen. Silloin kun Pyry pysyi käden mukana takaakierto meni erittäin hienosti ja palkkasinkin sen siihen monta kertaa. Mutta välillä kuitenkin putken suulta tullessaan Pyry ei pysynytkään kädessä enää kiinni vaan "ryösti" 10. hypylle etukautta. Pyry on vielä sen verran epävarma, ettei kestä ollenkaan jos irrotan katseeni siitä liian aikaisin. Vaikka Pyry lähti putken suulta hienosti seuraamaan minun oikeaa kättä, niin heti kun käänsin katseeni ja vilkaisin missä se este on etten itse juokse sitä päin, Pyry jo muuttikin suunnan ja menikin selkäni takaa esteen edestä päin.

Taas kun tämä kuitenkin meni ihan nappiin, jatkettiin eteenpäin ja otettiin seuraavaa takaaleikkausta muutamia kertoja 11. ja 12. hyppyjen välillä. Takaaleikkaus sujuikin jo ihan mukavasti eikä sitä kovin montaa kertaa enää otettu. Pyry irtosi mukavasti kun tiesi jo mitä siltä odotettiin.


Välistäveto 16. ja 17. hyppyjen välillä olikin jo ihan tuttu juttu, joten sitä ei sen kummemmin enää junnattu. Pari kertaa taidettiin Pyryn kanssa mennä rata lävitse niin että jouduttiin ehkä kerran tai kaksi korjaamaan. Sai sitä kunnon radan tuntua mukaan!

lauantai 27. elokuuta 2011

Puolivalssia ja välistävetoa

Taas on agitreenit takana. Toisissa meidän treeneissä ohjelmassa oli ohjauskuvioina puolivalssi sekä välistäveto. Lisäksi tutustuttiin ensimmäistä kertaa pussiin. Puolivalssia treenattiin kolmen esteen kokonaisuudella ja välistävetoa kolmella hypyllä:



Puolivalssia treenattiin tosiaan kolmen esteen kokonaisuudella, mutta vain kaksi estettä suoritettiin. Ideana oli siis ensimmäisen hypyn jälkeen puolivalssilla vetää koira putkeen, vaikka hypyn edessä oli toinen hyppy houkuttelevasti. Tämä olikin yllättävän haasteellinen homma! Harjoittelin puolivalssi-kuviota ensin yksin, eikä se tuntunut kovin vaikealta. Pyrynkin kanssa se onnistui ihan hyvin, Pyry ei kertaakaan varastanut edessä olleelle hypylle vaan seurasi minun liikettä tarkasti. Ongelman tuotti putkeen meneminen. Pyry tuli hienosti puolivalssin mukana putkelle, mutta teki putken luona kaikkea muuta kuin meni putken sisään. Se juoksi putken ohitse, hyppäsi putken yli yms. Kerta toisensa jälkeen jouduin peruuttamaan ja ohjaamaan uudelleen putkeen, jolloin kuvio jäi hieman puolitiehen. Osasyynä taisi olla se että putken suulla käteni lennähti jo valmiiksi taskulle nappaamaan pallon heitettäväksi putken loppuun. Yritin ruoskia itseäni etten laita kättä lähellekään taskua ennen kuin koira oikeasti ON JO putkessa. Lopulta kouluttaja sanoikin että älä palkkaa enää jos ei mene ensimmäisestä putkeen, vaan ota koko kuvio uudelleen. Otettiin ensin vielä pari kertaa putki ihan yksinään ensin niin että oltiin suoran putken suulla kun lähetin sen sinne ja sitten vielä niin että tultiin putkelle viistosti. Tämä meni hyvin. Sitten otettiin vielä pari kertaa koko kuvio uudelleen ja viimein se meni täysin nappiin upeasti! Jätettiin kuvio siihen, koska viimeinen oli niin nappisuoritus.


Seuraavana olikin välistävedon vuoro. Tätä treenattiin kolmella hypyllä. Tämä meni alusta alkaen todella hyvin Pyryn kanssa. Itse olin välillä hieman hidas ja Pyryn hyppy meni melko pitkälle, mutta joka kerta se kuitenkin tuli takaisin käteeni ja hyppäsi viimeisen hypyn oikealta puolelta. Kertaakaan ei hypännyt viimeistä hyppyä väärältä puolelta. Loppua kohden tämäkin parani ja sain tehtyä puolivalssin oikeassa kohtaa, jolloin Pyryn hyppykään ei mennyt pitkäksi. Olin todella tyytyväinen ja kouluttajakin kehui kovasti!


Viimeisenä otettiin kouluttajan kanssa vielä pussi, vaikka muut olivat jo lähteneet. Kouluttaja meni pitämään pussin suuta auki ja kun meni lähetin Pyryn pussiin niin kouluttaja heitti sille palkan. Pyry ei välittänyt yhtään mitään pussista. Treenattiin tätä muutamia kertoja ja joka kerta kouluttaja laski pussin suuta alaspäin niin että viimeisellä kerralla pussin suu oli jo lähes kiinni. Onpahan sekin este nyt tuttu!

lauantai 20. elokuuta 2011

Agilitytreeniä Mäntsälässä

Laiska emäntä ei ole taas jaksanut päivitellä blogia. Täytyy nyt ottaa itseä niskasta kiinni että pysyn itsekin ajantasalla meidän treeneistä.

Tosiaan, pääsimme Mäntsälän koirakerhon alkeisjatkokurssille, eli treenaamme siis perjantaisin kerran viikossa Mäntsälässä. Ihan ensimmäiset treenit meiltä jäi valitettavasti väliin. Täytyy ensimmäisenä sanoa, että olen ihan totaalisen fiiliksissä ja innostunut viimeistä hiuskarvaa myöten agilityn treenaamisesta nyt kun on esteisiin tutustumisesta alettu siirtymään ohjauskuvioiden treenaamiseen. Paras harrastus ikinä! Ja mikä parasta, sekä koira että minä nautitaan.

Meidän ensimmäisissä treeneissä oli ohjelmassa valssi sekä keinu. Kaikki ohjauskuviot on meille vielä täysin uusia. Valssia treenattiin yksinkertaisella kolmen esteen radalla:


Ja minähän meinasin mennä jaloistani solmuun :) Eikä asiaa auttanut yhtään että Pyry on niin nopea. Tehtiinkin niin että jätettiin alun putki pois ja jätin Pyryn odottamaan putken ulostulon eteen. Itse menin lähemmäs hyppyä ja siitä lähetin Pyryn hypylle, tein valssin (ja sotkeuduin monta kertaa jaloistani...) ja ohjasin Pyryn seuraavaan putkeen. Koska valssi oli minulle vielä niin uusi asia, jätettiin lopunkin putki välistä ja palkkasin jos Pyry tuli hienosti minun valssin perässä. Ja muutaman kerran jälkeen se menikin jo oikein hienosti, minä käännyin ajoissa ja vein valssiin loppuun asti. Eron näki heti milloin minun valssi meni nappiin, Pyry hyppäsi kauniissa kaaressa melkein siivekettä hipoen ja oli jo ilmassa tulossa putken oikeaa suuaukkoa kohden.

Valssin lisäksi tutustuttiin ensimmäistä kertaa keinuun. Jännitin hieman aluksi että miten Pyry siihen suhtautuu, mutta toisaalta en jaksanut uskoa että se sitä mitenkään sen kummemmin pelkäisi tms. Ja eihän se pelännytkään. Aluksi nostin Pyryn keinun maassa olevan päädyn kontaktille ja siinä syöteltiin Pyrylle lihapullia samalla kun kouluttaja varovasti alkoi nostamaan ja laskemaan keinua. Ensimmäisestä liikkeestä Pyry hieman hätkähti, mutta sen jälkeen ei enää reagoinut liikkeeseen mitenkään, pisti vain tyytyväisenä lihapullaa poskeen. Tämän jälkeen kouluttaja siirtyi keinun toiseen päähän kannattelemaan keinua ja minä päästin Pyryn hihnassa keinulle. Pyryn tuli reippaasti ihan keinun päähän asti, joudun jopa hihnalla sitä toppuuttelemaan ettei juokse tyhjyyteen keinun päästä. Kouluttaja antoi lihapullia ja samalla laski keinun pään alas. Siinä sitten kontaktikäskyn saatuaan ja etutassut maahan laitettuaan syötettiin vielä lisää lihapullia. Pyry ei välittänyt yhtään vaikka keinu liikkui! Toiseltiin tätä muutamia kertoja kummaltakin puolelta ohjaten. Viimeisellä kerralla kouluttaja päästi keinun pään tippumaan jo melko kovalla vauhdilla alas niin että kuului pieni rämähdyskin, mutta Pyry ei välittänyt yhtään mitään. Ihan mahtavaa!

Näiden lisäksi omaa vuoroa odoteltaessa treenailtiin Pyryn kanssa myös kontaktia puomilla sekä tietenkin keppejä. Kepit alkavat sujumaan joka kerta paremmin ja paremmin! Kontaktitkin alkavat jo pikkuhiljaa olemaan hallussa, Pyryllä vaan tuppaa olemaan aina niin paljon vauhtia ettei meinaa pysyä kontaktilla, A ja puomi ovat ehdottomasti sen lempiesteitä, pääseehän niiden päälle kiipeämään!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Rokotusreaktioko?

Kerroinkin aikaisemmin Pyryn saaneen allergisen reaktion, jonka yhteydessä Pyryn koko naama turposi. Tällöin epäiltiin ampiais(t)en pistoa. Eilen kuitenkin sama homma toistui. Tällä kertaa kyseessä kuitenkaan tuskin oli ampiainen. Pyry nimittäin nukkui koko yön meidän makuuhuoneessa, ovi suljettuna, ja aamulla kun heräsimme niin huomasin Pyryn naaman olevan taas turvoksissa.

Soitin Soukan Pieneläinklinikalle, siellä kehoittivat antamaan kyytablettia ja jos ei auta niin päivystykseen. Noh, minä annoin kaksi AmpiKyy-tablettia ja odottelimme reilun tunnin. Turvotus vain lisääntyi tänä aikana ja alkoi laskeutumaan leuan alle, joten aloin soittelemaan lähiseudun eläinlääkäreitä läpi. Olipa muuten vaikea saada nopeasti lääkäriaikaa! Lopulta Tapiolasta Eläinlääkäriasema FinProVetistä sai kiirellisen ajan.

Eläinlääkäri Kirsti Liukkonen otti meidät vastaan ja tutki Pyryn ulkoisesti sekä kuunteli sydämen. Kaikki näytti muuten olevan kunnossa, mutta Pyryn naama muistutti lähinnä virtahepoa tai bullterrieriä. Liukkonen antoi Pyrylle lyhytvaikutteisen kortisonipistoksen. Pistos annettiin niskaan ihon alle, ja ensimmäistä kertaa Pyry reagoi pistoksen antamiseen! Se kiljaisi ja väisti pois alta. Eläinlääkäri ei ehtinyt laittaa koko injektiota, joten joutui pistämään uudelleen, ja taas Pyry kiljui ennen kuin neula oli edes mennyt ihosta lävitse.

Pohdimme eläinlääkärin kanssa mikä olisi voinut reaktion aiheuttaa. Eläinlääkärin vaihtoehdot olivat että perjantaina Pyryä olisi tosiaan pistänyt ampiainen, ja pistin on jäänyt kuonoon ja aiheuttaa uutta turvotusta tai että kyse on rokotereaktiosta. Jälkimmäistä hän piti todennäköisempänä, varsinkin kun se sopisi kuvaan vähän liiankin hyvin: perjantaiaamuna Pyry sai rokotteet ja iltapäivällä alkoi turvotus. Ja nyt sama toistui. Nyt minua harmittaa aivan älyttömästi että annoin laittaa sekä kolmosrokotteen että rabieksen samaan aikaan. Sen siitä laiskuudesta ja saamattomuudesta saa! Kaikista harmittavinta tässä on se, että nyt ei ole satavarmaa mikä rokote reaktion aiheutti.

Tutkin kuitenkin äsken Pyryn rokotuskorttia, ja tein seuraavan havainnon. Unkarissa Pyry on saanut kolme Biocanin rokotusta: Biocan L, P ja DHPPi. Suomessa kolme kertaa Duramune DAPPi. Näiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, ainakaan tiettävästi, ja itse olen Duramunet käynyt laitattamassa eikä kahdella edellisellä kerralla ollut ongelmia, joten miksi se nyt kolmannella kerralla olisi aiheuttanut reaktion? Rabiesrokotteita Pyry on saanut yhden Unkarissa, Merial Rabisin. Saman rokotteen Pyry sai myös Suomessa, eikä ongelmia ollut. Suomessa ensimmäiset penturokotteet Pyry sai eriaikaan, eli ensin kolmosrokotteen, parin viikon päästä Rabisinin ja parin viikon päästä kolmosen tehosteen. Ei ongelmia. Mutta tällä kertaa Pyry saikin rabiesrokotteena Nobivac Rabiesin.

Onko tässä meidän reaktion aiheuttaja? Nobivac Rabies oli ainut ns. uusi rokote meille, Duramune DAPPi oli jo entuudestaan tuttu. Netin suurkuluttajana aloin tietenkin googlettelemaan ja löysinkin tietoa että Nobivacin rokotteet aiheuttaisivat kaikista eniten reaktioita. Löytyi ihan Lääkelaitoksenkin tekstiä. Huomenna soitan Soukan Pieneläinklinikalle ja pyydän eläinlääkäriä tekemään lääkelaitoksella haittavaikutusilmoituksen.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kesä ja ampiaiset

On jäänyt näin kesällä hieman blogin kirjoittelu vähiin, pahoittelut siitä.

Tänään käytiin aamulla rokotuttamassa Pyry, nyt on siis vuotisrokotuksen hoidettu eikä tarvitse hetkeen käydä rokotuksia ottamassa. Samalla rokotettiin ja sirutettiin meidän uusi perheenjäsen Nöpö, nelikuinen maatiaiskissatyttö. Pyrystä ja Nöpöstä tuli viikossa parhaat kaverit, nyt ne leikkivät ja telmivät päivittäin. Laitan Nöpöstä kuvia tässä lähipäivinä.

Tänään tuli itseasissa kaksi eläinlääkärireissua. Minun ollessa iltavuorossa töissä, oli Pyry pihalla käynyt tunkemassa päänsä ilmeisesti ampiaispesään. Toni oli huomannut yhtäkkiä että Pyryn koko naama oli aivan turvoksissa silmäluomia myöden, ei olisi ihan heti uskonut samaksi roduksi edes. Toni sitten soitti minulle että mitäs tehdään. Käskin soittamaan ell ja kysymään antaako kyytabletin vai ei, koska mielessä kävi myös jos rokotuksista tulikin jälkikäteen vielä reaktio. Käskivät kyytabletin antaa, mutta Toni lähti vielä varmuudeksi näyttämään Pyryä Soukan pieneläinklinikalla, sen verran hurjan näköinen Pyryn naama oli. Klinikalla olivat antaneet vielä kortisonipiikin ja käskivät Tonin viedä Pyryn vaikka lenkille puoleksi tunniksi, jotta eläinlääkäri ehtii nähdä vaikuttaako kortisoni. Oli onneksi vaikuttanut eikä tarvinnut enempää hoitoja antaa.

Itse tulin äskettäin kotiin, ja edelleen Pyryn kuono on ehkä aavistuksen normaalia paksumpi, mutta ei onneksi enää pahan näköinen. Voi meidän pientä Pyry parkaa <3 Kävi mielessä myös kyynpurema, mutta Pyry ei ollut yhtään aristellut kuonoaan tai kasvojaan painellessa, joten eläinlääkäri ei uskonut kyynpureman olevan kyseessä, se kun on yleensä hyvin kivulias. Rokotuksien allergisesta reaktiostakaan tuskin oli kyse, kun rokotuksista oli jo lähes kahdeksan tuntia aikaa.

Tältä Pyry näytti tänään neljän aikoihin.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

MuRo-treffit Ojangossa

Eilen lauantaina pidettiin Muro-treffit Hakunilan Ojangossa Juhlanäyttelyn jälkeen. Ja kivaa oli!

Sari ja Paavo sekä Taneli ja Pantse pitivät pienen agilitynäytöksen. Rakensimme heille vuoden 2010 agilityn SM-kisojen maxien karsintahyppyradan, jonka he sitten suorittivat hienosti.

Viereiselle radalle oli rakennettu leikkimielinen agilitytemppurata. Siihen sai osallistua kuka vain kykyihin katsomatta. Radalla oli hyppyjä, puomi, pöytä, A sekä pari putkea. Puomille ja A:lle oli vaihtoehtoinen reitti hyppyjen kera. Pöydällä koiran ja/tai ohjaajan piti tehdä jokin temppu. Rata oli ihan mielittömän hauska!

Pyryn kanssakin totta kai osallistuttiin, ja voi sitä riemun määrää. Pyry meni kuin vanhatekijä, ihan kuin olisi ja pidempääkin agilitya harrastanut. Ja sekin näytti menosta nauttivan suunnattomasti! Puomin jätimme välistä ja menimme vaihtoehtoiset hypyt, koska puomia ei olla Pyryn kanssa ikinä menty. Pöydällä yritin saada Pyryn pyörimään, mutta se ei oikein onnistunut, joten käskin sen maahan vain :D A:lla mokasin hieman kun unohdin pysäyttää Pyryn kontaktille. Mikä emä moka... Sari kävi onneksi sitten tyhjällä radalla treenaamassa kontaktia. Ensimmäisellä putkella tuli pieni probleema, kun se oli oikein kunnon mutkalla, eikä mutkalla olevaa putkea olla otettu kuin pari kertaa. Pyry ei siis meinannut suostua menemään putkeen, vaan hyppäsi aina sen päälle. Lopulta heitin nakin palasen putkeen ja sain Pyryn menemään sinne, juoksin toiseen päähän kutsumaan Pyryä ja se tulikin melkein sinne asti, mutta löysi jonkun hajun sieltä jota jäi nuuskuttelemaan ja kääntyi lopulta ympäri, Nooh, jatkoimme sitten vain matkaa. Viimeinen putki oli suora ja sen se menikin ihan täydellisesti.

Kyllä se pujottelu alkaa vielä sujumaan!

Missä se koira oikein on?!?!

Upea otus<3



Terhi ja Muru pitivät pienen tottelevaisuusnäytöksen myös. Harmi kun sää vain oli niin viileä, muuten olisi voinut viihtyä vaikka pidempääkin.

Tarjolla oli myös hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Suur' kiitos tapahtuman järjestäjille!

Pyry ja Paavo

lauantai 14. toukokuuta 2011

Mudien Juhlanäyttely

Tänään oli Mudien Juhlanäyttely Palveluskoiratapahtuman yhteydessä. Tuomarina unkarilainen Kiss Antall.

Kuva: Laura Vornanen

Pyryn tulos oli JUN-ERI JUK3. Pyry rupesi rähisemään kanssakilpailijalle juuri kun tuomari laittoi meitä järjestykseen, joten jäi sitten SA saamatta. Arvostelu on kuitenkin pelkkää hyvää täynnä, olen todella tyytyväinen tulokseen!

Arvostelu:

"Rodunomainen pää. Silmien pigmentti tumma. Hampaat täydelliset ja oikeanlaiset. Korvat rodunomaiset. Runko pitkä. Raajojen asento tasapainoinen. Erittäin hyvät liikkeet. Hyvä turkki mutta ei tarpeeksi pitkä."

Upea poika! Paitsi että Pyry rähisteli muille vähän väliä -.-' Se kävi välillä niin kierroksilla että rupesi jopa Paavollekin uhoomaan. Pöljä koira!




Oonalle Kiitos kuvista!

Tässä kaikkien mudien tulokset:

MUDI(26)

Urokset
JUN
Black Wizard's Every Inch A Man JUN-ERI, JUK1, SA, PU4, VARASERT
Mustapippurin Taiteilijatöölöstä JUN-ERI, JUK2, SA
Csibiti Gezemice JUN-ERI, JUK3
Takkutukan Merkkari JUN-EH
NUO
Kilvan Kis Pava NUO-ERI, NUK1, SA, PU2, SERT
AVO
Pilkkopimeän Peter Pan AVO-ERI, AVK1, SA
Irhaberci Csili Vili AVO-ERI, AVK2, SA
Takkutukan Riemuvoitto AVO-ERI, AVK3, SA
Kilvan Rapli AVO-ERI, AVK4, SA
Kilvan Hamvas Higany AVO-ERI
Mehes-Kerti Guba AVO-ERI
Pilkkopimeän Puuhapete AVO-EH
Takkutukan Uraohjus AVO-ERI
VAL
Gondüzö-Alkonyat Ugaszzz Dragam VAL-ERI, VAK1, SA, PU1, ROP, BIS2
Nyirségfia Bence VAL-ERI, VAK2, SA, PU3
Takkutukan Teräsmies VAL-ERI, VAK3, SA
Nyirségfia Gazda VAL-ERI, VAK4, SA
VET
Szófogadás Rada VET-ERI, VEK1, SA, VSP-veteraani

Nartut
JUN
Takkutukan Megawatti JUN-ERI, JUK1, SA, PN4
Takkutukan Mustikki JUN-ERI, JUK2, SA
NUO
Szófogadás Erdei Urnö NUO-ERI, NUK1, SA, PN2, SERT
AVO
Takkutukan Riskibisnes AVO-ERI, AVK1, SA, PN3, VARASERT
Kecskefogo Bizsu AVO-EH
VAL
Abrandos Adáz VAL-ERI, AVK1, SA, PN1, VSP
Mustapippurin Päivänsäde VAL-ERI, AVK2, SA
VET
Szófogadás Zuzmo Zsuzsi VET-ERI, VEK1, SA, ROP-veteraani

Hakua ja agilitya

Torstaina pidettiin taas kunnon hakutreenit viiden hengen porukalla, paikkana oli Landbo. Pyry oli tällä kertaa ensimmäinen. Otettiin neljä maalimiestä näköapujen kera. Ja molarit olivat umpipiiloissa mutta jättivät sisäänmenot auki.

Ensimmäinen molari oli vasemmalla. Molari oli puolessa välissä syvyyssuunnassa, ja kun P näki hänet, molari hilpaisi pidemmälle metikköön pois näköpiiristä ja meni umppariin piiloon. Lähetin P:n etsimään, se teki hyvin kauniin tyhjän piston, ei mennyt ihan tarpeeksi syvälle, joten ei saanut maalimiehestä hajua. P palasi puoleen väliin takaisin, pysähtyi hetkeksi katsomaan minua, ja lähti uudelleen pistolle. Tällä kertaa se sai hajun ja löysi molarin. Piilo oli maassa makaava melko ahdas "putki", jonka sisään laiha ihminen mahtuu. Toisesta päästä se on kokonaan umpinainen, umpinainen pää on keskilinjaa kohden. P oli aluksi haistellut umpinaisessa päässä eikä ollut heti tajunnut että toisesta päästä pääsee molarin luo. Hassu koira.

Toinen molari oli oikealla. Taas molari oli valmiiksi puolessa välissä, ja kun P näki tämän, hilpaisi molari umppariin piiloon. Tällä kertaa P löysi tiensä lähes suoraan piilolle.

Kolmas molari oli vasemmalla ja taas puolessa välissä. Molari hilpaisi taas metikköön, käänsin Pyryn pois ja käveltiin hieman poispäin. Huomasin unohtaneeni juomapullon laukkuun, joten hilpaistiin se sieltä äkkiä ja juotin P:n. Tämän jälkeen palattiin lähetyskohtaan, hetsasin hieman ja lähetin P:n matkaan. Se teki todella upean etenevän tyhjän piston taas, mutta taaskaan ei mennyt ihan tarpeeksi syvälle, joten ei saanut heti hajua. P teki töitä oikein kunnolla ja reilun aikaa. Sitten se palasi keskilinjalle, joten kutsuin takaisin luokse. Väli näköavulla ja lähetyksellä oli ehkä liian pitkä, joten otettiin varmuudeksi vielä ääniapu seuraavaan lähetykseen. Molari siis kutsui P:tä ja minä lähetin matkaan. Taas P teki ihan suoran piston ja löysikin heti piilolle.

Neljäs molari oli oikealla, ja taas puolesta välistä hilpaisi piilolle. Käänsin P:n taas ensin pois ennen lähetystä. P eteni ihan täydellisen suoraan. Luulimme koutsin kanssa että se löysi molarin, joten lähdin itse etenemään piilolla. Vajaa kymmenen metriä ennen piiloa tajusin ettei P ollutkaan löytänyt molaria, vaan se risteili piilon takana alle kymmenen metrin päässä. P ei onneksi huomannut minua, vaan lähti pian etenemään keskilinjan suuntaisesti ja lähti sitten palaamaan keskilinjalle. Tällöin lähdin itsekin palaamaan keskilinjalle ja kutsuin P:tä ettei se alkaisi minua etsimään. Palattiin yhdessä siis keskilinjalle, molari antoi taas ääniavun ja lähetin P:n uudelleen matkaan. Taas P eteni ihan suoraan ja hetken työtä tehtyään löysi molarin,

P työskenteli aivan käsittämättömän upeasti! Se teki todella isoja, eteneviä ja laajoja pistoja. En voisi olla yhtään tyytyväisempi. Nyt on P löytänyt totaalisesti jutun idean. Kyllä siitä vielä hakukoira tulee ;)

Perjantaina meillä oli sitten vihdoinkin ensimäinen agilitytreeni. Hieman tylsää odotteluahan se oli kun omaa vuoroa odoteltiin. Ensimmäisellä kerralla otettiin hyppyä, keppejä ja putkea. Menimme ensin hypyille. P tajusi nopeasti idean että 'este' sanalla hypätään este ja sen takaa maasta löytyy namia. P tuntui tykkäävään kovasti hommasta. Toisenä mentiin kepeille. P osaa, minä en :D Ei meinaa millään oma koordinaatiokyky toimia kädellä pujottelun opettamiseen. Alkoi sekin kuitenkin loppua kohden sujumaan. Viimeisenä olikin sitten putki. Putkeahan me ollaankin otettu ja se oli P:lle ihan simppeli homma. Ei siinä sen kummempaa.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Treeniä ja ripulointia

Viime keskiviikkona pidimme Terhin ja Kukan kanssa kolmistaan pienet tottis- ja hakutreenit Viikissä. Aloitimme tottiksella. Pyry ei oikein häiriötreenistä tässä vaiheessa hyödy mitään. Se on sellaisessa kasvuvaiheessa, että kaikki ympärillä oleva kiinnostaa liikaa. Otimme hieman perusasentoa ja sen jälkeen keskityimme leikkimiseen, jotta minun rooli kivana tyyppinä vahvistuisi ja ympärillä oleva kiinnostaisi vähemmän. Leikkiminenkin oli hieman tahmeaa hommaa, joten jätimme treenin suosiolla siihen ja vein Pyryn autoon odottamaan.

Terhi ja Kukka treenasivat Murun ja Salman ja tämän jälkeen otin Pyryn vielä uudelleen autosta. Leikimme taas aluksi ja hieman perusasentoa otettiin, mutta keskittyminen oli aika tiessään Pyryllä. Pyryn pitäisi saada ensin tutkia rauhassa ympäristö, merkkailla ja tervehtiä mukana olevat ihmiset. Sen jälkeen keskittyminen helpottuu kummasti. Ja ehdottomasti odottelen ajan käskyn alle maahan esimerkiksi, siis silloin kun koutsi jotain selittää ja pitää hetken odottaa ennen kuin jatkaa treeniä.

Otimme hieman myös eteentulotreeniä, se kun oli Pyrystä hirmusen hauskaa. Pyryllä on aina ollut hieman ongelma tulla ihan kiinni tuohon eteen, jotain aloitimme treenin sillä että opetin Pyryä ottamaan namin huulieni välistä. Se oli Pyrystä ihan mielettömän hauskaa ja sain samalla kokonaamapesun! Tulipahan ainakin ihan lähelle.

Jätämme häiriötreenin kokonaan pois joksikin aikaa. Rupeamme vain käymään "yleisilläpaikoilla" leikkimässä ja touhuamassa yhdessä, jotta minun roolini vahvistuu. Treenailemme siis tottista nyt vain kotona ja mielellään niitä asioita, jotka Pyry jo osaa. Eteentuloa ainakin aletaan nyt treenaamaan oikein kunnolla, jotta sen saisi haltuun, luoksetulo kun on muuten Pyrylle todella simppeli homma.

Tottiksen jälkeen menimme vielä metsään ottamaan hakua. Pyry oli viimeisenä vuorossa. Otimme neljä maalimiestä peräänlähtöinä, kun oli taas ollut aika pitkä tauko treeneissä. Pyryllä riitti intoa vaikka kuinka, se oli todella motivoitunut, enempää en olisi voinut toivoa. Ensimmäinen maalimies lähti vasemmalle, hetsasin Pyryä ja lähetin matkaan kun maalimies katosi puiden taakse näköpiiristä. Pyry ampaisi kuin tykin suusta ja löysi tiensä suoraan maalimiehen luokse. Ensimmäisen maalimiehen luona Pyry oli nätisti ja söi kauniista palkkansa.

Toinen maalimies lähti oikealle, hetsasin taas Pyryä ja päästin irti kun maalimies katosi näköpiiristä. Taas Pyry ampaisi matkaan ihan uskomattomalla vauhdilla ja löysi heti maalimiehen. Tällä kertaa Pyry meinasi hieman sikailla maalimiehen luona, se tassuilla hieman yritti vauhdittaa maalimiehen namin antamista. Tähän pitääkin nyt alkaa kiinnittää huomiota ja muistaa sanoa kaikille maalimiehille että ärähtävät Pyrylle heti jos se alkaa sikailemaan. Tähän mennessä se on niin nätisti istunut maalimiehen luona, että parempi ettei se edes saa aloitettu sikailua. Pyry on heti namien lopettua niin innoissaan lähdössä etsimään seuraavaa maalimiestä, että toisen maalimiehen kanssa rapsuttelimme hetken aikaa Pyryä, ettei se vaan totu hosumiseen. Maalimiehen luota ei ole kiire mihinkään.

Kolmas maalimies lähti taas vasemmalle. Samalla innolla kuin aikaisemmenkin Pyry ampaisi matkaan ja löysi kohteen heti. Taas Pyry meinasi sikailla ja maalimiehen piti ärähtää. Rapsuttelimme myös taas ettei hosumisen tunnetta tullut.

Neljäs maalimies lähti taas oikealle, tällä kertaa hetsasin Pyryä pidempään ja odotin vielä hetken, vaikka maalimies oli jo kadonnut näköpiiristä. Pyry ampaisi taas täydellä vauhdilla matkaan. Mutta tällä kertaa se joutui tekemään töitä! Maalimies ehti mennä kallionkielekkeen taakse piiloon n. 40 metrin päähän. Hajut jäivät pyörimään kallion päälle, joten Pyry risteili kalliolla edes takaisin. Sillä oli selvästi haju nenässä, mutta ei saanut hahmotettua mistä haju oikein tuli. Pyry ei luovuttanut millään, vaan täydellä vauhdilla etsi ja etsi ja etsi. Välillä se meinasi jo palata luokseni ja olin jo sitä kutsumassakin, mutta sitten se haju taas osui nenään ja Pyry palasi kalliolle. Lopulta Pyry sai hahmotettua hajun lähteen ja se maalimieskin löytyi. Voi sitä riemun määrää! Taas maalimies joutuikin vähän ärähtämään, kun Pyry meinasi alkaa käppäilemään. Olen niin tyytyväinen! Pyry teki töitä oikein kunnolla. Siinä oli kunnon etsintää. Siihen oli loistava lopettaa treeni. Paremmin ei olisi voinut mennä.

Perjantaina meillä alkoi vihdoin agilityn alkeiskurssi Mäntsälän Koirakerholla. Ensimmäinen kerta oli luento, joten vein Pyryn äitini luokse hoitoon luennon ajaksi. Äiti oli unohtanut mainita sellaisen pikkuasian, kuin että Siiri-mäykyllä oli ripuli. Noh, jäi hieman epäselväksi saiko Pyry tartunnan vai johtuiko se Siirin nappuloista, joita Pyry oli syönyt Siirin kupista, mutta Pyrykin alkoi sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä ripuloimaan. Ja sitä jatkui koko lauantainkin. Hainkin sitten lauantaina Mäntsälän Mustista ja Mirristä Attapectiniä ja annoin sitä kaksi tablettia kolme kertaa lauantain aikana. Sunnuntaina Pyryn vatsa oli jo paremmassa kunnossa, ei ollut ihan täysin kiinteää vielä, mutta ei enää vesiripuliakaan.

Agilityluento oli todella mielenkiintoinen. Kävimme esteet lävitse ja hieman niiden suorittamistakin, etenkin kontakteja. Kotiläksyksi saimme keksiä esteille käskynimet, sekä treenata koiran venyttelyä namin avulla. Ensi perjantaina on sitten ensimmäinen treenikerta kentällä. Tuskin maltan odottaa!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Naarmu silmäluomessa

Pyry oli vapunaaton vanhempieni luona Mäntsälässä hoidossa. Pyry oli koko illan Fredin kanssa riekkunut ja pihalla nuhjannut. Sunnuntaiaamuna krapuloissani sitten huomasin että Pyryn vasen silmä oli aivan vihertävässä rähmässä ja vuoti paljon. Se siristeli silmää koko ajan ja silmän ympärys näytti hieman turvonneelta. Alaluomi punoitti ja kun sitä hieman venytti niin siinä näkyi outoa vaaleaa töhnää, joka ei lähtenyt pois. Arvasin heti että se on varmasti tökännyt silmänsä johonkin. Varasin täksi päiväksi eläinlääkäriajan Soukan pieneläinklinikalle, silmäsairauksien erikoislääkäri Leena Ruotsalainen-Röykkyselle.

Ell tutki silmän perusteellisesti ja löysikin alaluomesta pienen vamman. Sarveiskalvo ja silmä muuten on onneksi kuitenkin kunnossa. Ei löytynyt roskia tai ylimääräisiä ripsiä. Onneksi oli onni matkassa! Ell määräsi voidetta silmään laitettavaksi.

Täytyy taas kerran hehkuttaa kuinka upeasti Pyry antoi tutkia itsensä. Ell teki ensin perustutkimuksen, hampaat, korvat, imusolmukkeet, sydän ja vatsa ok. Pyry hieman ihmetteli mutta ei yrittänyt yhtään laittaa vastaan. Pyry vain istui nätisti paikoillaan sitten kun ell alkoi silmää kunnolla tutkimaan. Ell oikein kunnolla kaiveli ja venytteli kaikki luomet niin että teki itsellenikin pahaa, se aivan varmasti tuntui hyvin ikävältä Pyrystä, mutta tämä vain oli ihan paikoillaan ja antoi ell:n tutkia. Ell kehuikin Pyryn maasta taivaisiin kun oli niin nätisti. Pyryn ilme oli kyllä sellainen "Oi, miksi te teette näin?", mutta alistui vain kohtaloonsa. On se niin mahtava poika! Maailman paras<3

Maailman paras poika on myös keksinyt uuden kivan jutun: koiraportin yli pääse hyvin näppärästi kun vähän hyppää :) Pyry tuli tänään kolmannen kerran päivän aikana portin yli kun ei oltu kotona. Täytyy alkaa pitämään ovea sitten kiinni, tai keksiä jokin korotussysteemi tuohon porttiin. Positiivista on se, että Pyry on kuitenkin ollut ihan nätisti eikä ole tuhonnut asunnossa mitään. No eipä se ole ikinä mitään tehnytkään, mutta jos nyt näin jotain positiivista asiasta hakee!

Onneksi muuten meillä on vakuutukset Pyrylle. Oli tämäkin ellreissu kallis: 125€. Kävi vielä niin huono mäihä, ettei Tonin kanssa tiedetty että Tapiolan suoravelotus menee kiinni klo 19, ja meillä oli ellaika klo 18.45, ja maksun aika kun tuli niin kello olikin sitten pari minuuttia yli 19 eli jouduimme koko summan maksamaan. Täytyy huomenna soitella Tapiolaan rahojemme perään.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pitkäperjantai Lahti KV:ssa

Pitkäperjantaina 22.4.2011 korkkasimme Pyryn näyttelyuran Lahden kansainvälisessä näyttelyssä. Tuomarina toimi Leni Finne. Oli mukava viedä unkarinkarvatonpaimenkoira näyttelyyn! Ja tuloskin oli sen mukainen: JUN H.

Tuomari ei pitänyt Pyryn ilmavasta olemuksesta, vaan totesi minulle: "Jos näin nyt rumasti sanotaan niin tämä koira on ruipelo silakka! Aivan liian kehittymätön." Vuoden ikäisen JUN-luokassa olevan koiran ei kyllä käsittääkseni kuulu vielä edes olla täysin kehittynyt? Nooh, näin tällä kertaa, arvostelu oli muuten ihan hyvä kuitenkin. Pyryn korkeudesta Finne ei sanonut mitään, hän kyllä mittasi Pyryn, mutta totesi vain että tarkasti luottaako näkökykyynsä, hän vain ilmeisesti kokeili mahtuiko Pyry sen maagisen 47 cm alle, ja kyllähän se juuri sopivasti mahtui, ainakin kun oli hieman kumarassa!

Tässä arvostelu vielä kokonaisuudessaan:

"Riittävät mittasuhteet ja luusto. Vielä kovin ilmava kokonaisuus. Oikealinjainen pää. Suuret vielä hieman pehmeät korvat. Oikeanväriset turhan pyöreät silmät. Niukka eturinta ja vielä kovin kehittymätön rintakehä. Riittävät kulmaukset. Tänään varsin niukka karvapeite. Oikea askelpituus, vispaa jonkin verran edestä."


Näyttelyssä oli mudeja yhteensä neljä, VSP:tä ja uroksien SERTiä ja CACIBia ei jaettu ollenkaan. Tässä kaikkien tulokset:

u. Csibiti Gezemice "Pyry", JUN-H
u. Inhaberki Fürge Luja "Luja", NUO-EH
u. Mehes-Kerti Guba "Eemeli", AVO-ERI
n. Kirälytelki Ekes, AVO-ERI SA ROP SERT CACIB

Seuraava Pyryn näyttely onkin erkkari Helsingissä toukokuun puolivälissä, Palveluskoiratapahtuma, jossa samalla mudien juhlanäyttely, tuomarina unkarilainen Antall Kiss.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Tokoilua ja viettitesti

Perjantaina käytiin Ojangossa katsomassa Nean kanssa mölliagikisoja. Otettiin koiruudet mukaan, joten otettiin hieman tottista vapaalla kentällä. Pyry on kehittänyt itselleen Pyhän Vihan vieraita uroksia kohtaan, sillä on hirmuinen dominoinnin tarve. Se olisi halunnut vain astua Lassia, tai sitten nirhata sen. Tottistelu onnistui aluksi ihan hyvin, mutta sitten Pyryn keskittymiskyky alkoi herpaantua liikaa, joten vein välillä pojan autoon odottamaan ja rauhoittumaan.

Otettiin enimmäkseen seuraamista ja pari kertaa maahanmeno liikkeestä. Seuraaminen meni ihan hyvin! Pyry ei enää edistä niin pahasti, talvitauko teki näköjään hyvää. Totta kai hiomista on, mutta ihan hyvältä alkaa näyttämään. Liikkeestä maahanmeno oli aluksi jähmeä, mutta sitten Pyry muistikin asian. Nopeutta kuitenkin tarvitaan ehdottomasti lisää. Lopuksi otettiin vielä hieman ihan perus istu, maahan, seiso -treeniä. Pitäisi pikku hiljaa alkaa kaukokäskyjä ottamaan, mutta ensin ihan varmoiksi läheltä.

Seuraaminen alkaa sujumaan!


 Perusasento

Kuvat: Nea Koskinen

Nean jo lähdettyä satuin kävelemään putken ohitse, joten päätinpä kokeilla mitä Pyry putkesta tuumaa, tai muistaako sitä vielä. Ja sehän muisti! Pyry meni kuin vanha tekijä, juoksi putken tuhatta ja sataa. Laitoin putken jopa mutkallekin, ja hienosti se meni. Tuntuu vauhtia piisaavan vaikka kuinka paljon.

Viettitesti

Lauantaina olikin sitten Pyryn suojelun viettitestin aika, testaajana toimi Juha Korri. Testi meni hyvinkin pitkälle juuri niin kuin odotinkin.

Korri epäili ettei saisi koulutettua Pyrylle IPO-koulutustunnustusta johtuen Pyryn varautuneisuudesta. Pyry on kuitenkin hyvin vietikäs ja myös taistelutahtoinen koira, se saalisti ja taisteli ihan mukavasti, oli kovin innokas, mutta jännitti hieman vierasta maalimiestä koko ajan. Korri totesikin ettei Pyry luultavasti nauttisi lajista täysin sydämin vaan se olisi liian "jännää". Korri ei lähtenyt paineistamaan Pyryä sen enempää, koska kyseessä nuori koira, joka oli muutenkin jo varautunut. Toimintakyky siis ei ole mikään maailman paras. Hän jätti myös puolustuskäyttäytymisen testaamatta. Pyryn puruote oli myös hieman löysä ja liian varovainen suojeluun.

Korri totesi kuitenkin että Pyry on varmasti loistava harrastukoira vahvan vietikkyytensä takia. Ja niinhän se onkin ;) Ja onhan kyseessä kuitenkin hyvin nuori koira, vasta vuoden ikäinen. Olisi mukava käydä uudestaan vastaavanlaisessa testissä kun Pyrylle tulee ikää ja varmuutta lisää.

Tässä vielä kopio Pyryn saamasta diplomista:


Ja video Pyryn testistä: