lauantai 27. elokuuta 2011

Puolivalssia ja välistävetoa

Taas on agitreenit takana. Toisissa meidän treeneissä ohjelmassa oli ohjauskuvioina puolivalssi sekä välistäveto. Lisäksi tutustuttiin ensimmäistä kertaa pussiin. Puolivalssia treenattiin kolmen esteen kokonaisuudella ja välistävetoa kolmella hypyllä:



Puolivalssia treenattiin tosiaan kolmen esteen kokonaisuudella, mutta vain kaksi estettä suoritettiin. Ideana oli siis ensimmäisen hypyn jälkeen puolivalssilla vetää koira putkeen, vaikka hypyn edessä oli toinen hyppy houkuttelevasti. Tämä olikin yllättävän haasteellinen homma! Harjoittelin puolivalssi-kuviota ensin yksin, eikä se tuntunut kovin vaikealta. Pyrynkin kanssa se onnistui ihan hyvin, Pyry ei kertaakaan varastanut edessä olleelle hypylle vaan seurasi minun liikettä tarkasti. Ongelman tuotti putkeen meneminen. Pyry tuli hienosti puolivalssin mukana putkelle, mutta teki putken luona kaikkea muuta kuin meni putken sisään. Se juoksi putken ohitse, hyppäsi putken yli yms. Kerta toisensa jälkeen jouduin peruuttamaan ja ohjaamaan uudelleen putkeen, jolloin kuvio jäi hieman puolitiehen. Osasyynä taisi olla se että putken suulla käteni lennähti jo valmiiksi taskulle nappaamaan pallon heitettäväksi putken loppuun. Yritin ruoskia itseäni etten laita kättä lähellekään taskua ennen kuin koira oikeasti ON JO putkessa. Lopulta kouluttaja sanoikin että älä palkkaa enää jos ei mene ensimmäisestä putkeen, vaan ota koko kuvio uudelleen. Otettiin ensin vielä pari kertaa putki ihan yksinään ensin niin että oltiin suoran putken suulla kun lähetin sen sinne ja sitten vielä niin että tultiin putkelle viistosti. Tämä meni hyvin. Sitten otettiin vielä pari kertaa koko kuvio uudelleen ja viimein se meni täysin nappiin upeasti! Jätettiin kuvio siihen, koska viimeinen oli niin nappisuoritus.


Seuraavana olikin välistävedon vuoro. Tätä treenattiin kolmella hypyllä. Tämä meni alusta alkaen todella hyvin Pyryn kanssa. Itse olin välillä hieman hidas ja Pyryn hyppy meni melko pitkälle, mutta joka kerta se kuitenkin tuli takaisin käteeni ja hyppäsi viimeisen hypyn oikealta puolelta. Kertaakaan ei hypännyt viimeistä hyppyä väärältä puolelta. Loppua kohden tämäkin parani ja sain tehtyä puolivalssin oikeassa kohtaa, jolloin Pyryn hyppykään ei mennyt pitkäksi. Olin todella tyytyväinen ja kouluttajakin kehui kovasti!


Viimeisenä otettiin kouluttajan kanssa vielä pussi, vaikka muut olivat jo lähteneet. Kouluttaja meni pitämään pussin suuta auki ja kun meni lähetin Pyryn pussiin niin kouluttaja heitti sille palkan. Pyry ei välittänyt yhtään mitään pussista. Treenattiin tätä muutamia kertoja ja joka kerta kouluttaja laski pussin suuta alaspäin niin että viimeisellä kerralla pussin suu oli jo lähes kiinni. Onpahan sekin este nyt tuttu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti