sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Viikonloppukaveri

Mariannen Mimi-sheltti tuli meille torstaina hoitoon kun Marianne lähti pitkäksi viikonlopuksi lomailemaan. Koirat ovat selvästi tykänneet kun on ollut koirakaveriseuraa ympäri vuorokauden. Sängyssä on meinannut olla ahdasta, kun kumpikin kilpailee parhaimmasta paikasta minun vieressä.

Pakkaset ovat olleet niin kovia (viime yönä -25,5), että lenkkeily on jäänyt aika minimiin. Ollaan lähinnä käyty pihalla riehumassa vartti kerrallaan. Mimi-parka alkaa heti nostelemaan tassujaan, mutta suostuu kuitenkin tarpeensa käydä tekemässä. Ja yleensä Pyrykin saa sen innostumaan edes hieman leikkimään, saa Mimikin jotain liikuntaa edes. Jopa Pyrykin alkaa palelemaan ja pienten vinkaisujen kera alkaa tassuja nostelemaan, joten lenkit ovat sitten olleet vain parin sadan metrin pituisia. Saisi kyllä jo lauhtua sellaiseen -10 asteeseen! Pellolle ei ole puhettakaan mennä, vaikka siellä ihanat polut meneekin. Viima ja kylmyys vie voiton. Joten, olemme viettäneet viikonloppua lähinnä sisällä.

Marianne aloitti NEUn syöttämisen Mimille hieman ennen lomalle lähtöä. Pyryn ilme on aika surkea kun se katsoo vierestä kuinka Mimi vetää naamaansa hyvällä ruokahalulla herkullista (mutta pahanhajuista) NEUta. Pyry itse joutuu tyytymään vain nappuloihin ja piimään sekä iltaisin niiden sekaan laitettuun jauhelihaan. Aloin kyllä harkitsemaan että itsekin siirtyisin NEUhun, kyllähän se paljon parempaa on kuin nuo nappulat. Odottelenkin että saadaan vihdoin ja viimein tuonne autotalliin arkkupakastin koiranruokien säilytystä varten. Keittiön pikkupakastin on niin pieni ettei pysty jauhelihaakaan ostamaan kuin pari pötköä kerrallaan. Jahka arkkupakastin saadaan, ruvetaan yhdessä Sarin kanssa tekemään kimppatilausta VauhtiRaksulta tai vastaavalta. Silloin voisi alkaa sitä NEUtakin tilaamaan. Saa sitten Sarikin saamaan pakastimeen lihat Paavolle, Roopelle ja Chiqille.

Mimi on meillä vielä huomiseen asti, sitten Marianne tulee hakemaan hänet kotiin. Kyllä hiljenee talo taas kummasti kun ei ole Pyryllä leikkikaveria...

Mimi tutustui meidän Teppo-kaniin ensimmäistä kertaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti