Olipas mukava päivä olla töissä HSKH:n mätsärissä Ojangossa! Aamupäivällä vähän sateli mutta ei haitannut menoa. Pääsi hieman tutustumaan seuran tyyppeihin :)
Otin Pyryn mukaan koko päiväksi. Aluksi se riehui kevythäkissään ja olin ihan varma että tulee läpi siitä vielä mutta alkukouhotuksen jälkeen se onneksi rauhoittui ja oli todella nätisti. Meni jopa aina itse takaisin häkkiin pyydettäessä kun oltiin käyty kävelemässä. Kävin pyöräyttämässä Pyrynkin pentukehässä ja olimme sinisten 1. :) Saatin palkinnoksi kiva pehmolelu, koirankeksejä sekä valjaat.
Pyry oli todella nätisti tällä kertaa. Se ravasi hyvin nätisti, aina silloin tällöin teki riemuhyppyjä mutta ei mitenkään pahasti. Tuomarin kopelointeja se tuskin edes huomasi kun pidin nakkeja näkyvillä koko ajan.
Tutustuimme päivän lopuksi vielä kahteen kroatianpaimenkoiraan, osasivatpas kumpikin olla todella valloittavia. Toinen tuli suoraan syliin, toinen oli hieman "arvokkaamman" oloinen mutta tuli kuitenkin paijailtavaksi. Erittäin ihastuttavia kumpikin!
lauantai 18. syyskuuta 2010
tiistai 14. syyskuuta 2010
Toko-ura häämöttää
Dodiin! Sunnuntaina oli ensimmäinen Anu Koivun vetämän pentutokokurssin treeni. Ja kivaa oli!
Aluksi Pyryä tietenkin kiinnosti kovasti muut ihanat pennut, mutta heti kun pyysin Pyryn huomion niin se unohti muut ympärillä. Harjoittelimme pennun aktivointia leluilla, aluksi Pyryä ei olisi lelu millään kiinnostanut, olisi mieluummi riekkunut mun kanssa ihan ilmankin sitä lelua. Lopulta lämpeni kyllä lelullekin. Luoksetuloa harjoittelimme niin että ohjaaja piti koiraa ja omistaja juoksi kentän toiselle puolelle huutamaan koiraa luokseen lelun kanssa. No Pyryhän tuli tuhatta ja sataa luokse.
Kontaktiakin päästiin treenailemaan, tai no eipä siinä kamalasti treenaamista meillä ole kun Pyry on ihan alusta asti tuijotellut silmiin ihan oma-alotteisesti. Nyt sai vaan vielä palkkaakin siitä. Siitä päästiinkin sitten seuraamiseen, joka oli myös Pyrylle ihan tuttu juttu kotona harjoittelun ansiosta. Samalla harjoittelimme myös ohituksia ja Pyry käyttäytyi erittäin esimerkillisesti, tuskin edes vilkaisikaan muihin koiriin.
Viimiseksi kokeiltiin vielä yksi hyppy. Pyryllä oli niin tiukka kontakti että ei höhlä huomannut koko estettä vaikka oikein hidastin sen edessä että huomaisi sen. Noh, Pyryhän tietenkin kompastui siihen ja katsoi hölmistyneenä taakseen että mikäs siinä oikein oli, ja taas kontakti. Onneksi ei näyttänyt ottavan moksiskaan vaikka törmäsikin esteeseen... Treenin loputtua kokeiltiin vielä kerran hyppy ettei varmasti jää kammoa ja Pyryhän meni kuin vanha tekijä.
Treeneissä oli oikein mukavaa, ensi sunnuntaita odotellessa!
Niin ja olihan treeneistä muutakin hyötyä, nimittäin sen aikana Pyryn toinen yläkulmuri oli (onneksi) irronnut. Nyt vielä kun se toinenkin irtoisi. Uudet on nimittäin jo kasvaneet reilusti. Tämä vasemmalle jäänyt maitokulmuri on edelleen melko tiukasti kiinni, ehkä aavistuksen verran saattaa heilua. Joudun luultavasti huomenna soittamaan ell että pitäisikö se varmuuden vuoksi poistaa ettei ala purenta muuttumaan. Katson monta kertaa päivässä Pyryn suuhun ja joka kerta toivon että olisipa se hammas lähtenyt, mutta ei...

Pyry auttoi tyhjentämään äidin keittiönkaappeja...
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Ensimmäinen.
No nyt oli kyllä pakko tulla hehkuttamaan että ammuin eilen elämäni ensimmäisen hirvimerkin. Sen jälkeen mentiin sitten kaurista kyttäämään isän kanssa. Kauris ei tullut mutta supi kylläkin ja pääsin sen sitten ampumaan. Ensimmäinen supini. Paikka on pieni puitu viljapelto maantien vieressä.
Tänään sitten menin uudestaan yksin kyttäämään samaan paikkaan. Istuin metsänlaidassa naama kohti pellon toisella puolella olevaa metsää. Ehdin kymmenen minuuttia istua, kun juuri mietin että mistäköhän ne kauriit kulkevat, tuskin ainakaan tulevat tuolta tien yli, ja samalla vilkaisin sinne tielle. Ja mikäs sieltä tuli?
No kauris!! Tuli hidasta laukkaa peltoa pitkin ja ajattelin jo että se juoksee suoraan sinne vastakkaiseen metsään kun sen verran oli vauhtia. Nostin kuitenkin kiväärin poskelle ja seurasin kauriin menoa kiikarin läpi. Se kuitenkin hidasti vauhtiaan ja jäikin metsänreunaan seisomaan. Siinä sitten tajusin että sillähän on komeat sarvet päässä! Pukki lähti jolkottamaan metsänreunaa pitkin minua kohti, ja heti kun pysähtyi niin minä ammuin.
Pukki sinkosi samantien metsään. Kuului muutaman sekunnin ajan rytinää kun juoksi ryteikössä. Sitten hiljeni. Juoksin sinne missä pukki suunnilleen seisoi kun ammuin, mutten löytänyt mistään mitään verijälkeä ja kolusin hieman ryteikön puoleltakin. Soitin sitten isälle että tuo Ellan, hänen kk-mäykyn, että löydetään jos nyt osuin. Meinasi epäusko iskeä. Olin niin tohkeissani kun ensimmäistä kertaa sorkkaeläintä ammuin. Isä tuli Ellan kanssa ja Ella lähtikin heti häntä viuhuen suunnistamaan pellon reunasta metsään. Noin kolmen kymmenen metrin päässä ryteikössä Ella löysikin kaadon. Voi sitä riemun määrää!! Ja vielä komea pukki näin ensimmäisenä kaatona!
Aluksi meinasin että otan vain sarvet talteen, mutta isä tarjoutuikin vanhana eläintentäyttäjänä täyttämään koko pään. En vieläkään meinaa uskoa että ammuin elämäni ensimmäisen kauriin vuorokausi hirvimerkin suorittamisen jälkeen! Ei tällaista tuuria voi olla!

Sarvien pituus 27 cm, kuusi piikkiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)