sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Videomateriaalia hakutreeneistä

Tänään oli hakutreenit pienellä porukalla, mukana oli Pyryn lisäksi Miska, Salma ja Prima. Porukka oli näin pieni, koska Terhi parka oli kotona keuhkoputkentulehduksessa. Paikkana oli taas sama vanha Vermo. Pienen pieni tuulenvire kävi tällä kertaa oikealta.

Halusin tällä kertaa ottaa Pyrylle maalimiehet haamuina, koska edellinen kerta oli niin hankala, vaikka kelilläkin oli varmasti osuutta asiaan. Sai taas hieman varmuutta P:n toimintaan. Otimme yhteensä viisi maalimiestä.

Ensimmäinen maalimies oli oikealla ison lumikasan takana. Maalimies näyttäytyi, ja P näki hänet. P lähti vauhdilla liikkeelle, kiipesi suoraan lumikasan päälle ja taakse maalimiehen luokse.

Toinen maalimies oli vasemmalla toisen lumikasan takana. Otimme ensinki ilman että maalimies näyttäytyi. P teki hyvän piston suoraan eteen lumikasan vasemmalta puolelta, muttei saanut hajua kiinni ja palasi pian takaisin luokseni. Toisella lähetyksellä P ei ensin lähtenyt, joten pyysimme maalimiestä näyttäytymään. P näki maalimiehen, ja tällä kertaa löysi tiensä suoraan maalimiehen luokse.

Kolmas maalimies oli taas oikealla mutta jonkun matkaa kauempana lumikasan takana. Maalimies näyttäytyi, ja P näki hänet. P teki hyvän pitkän piston vauhdikkaasti suoraan eteen, muttei mennyt aivan tarpeeksi pitkälle. P palasi hieman takaisin päin ja kävi tarkistamassa hieman lähempänä olevan lumikasan takaa. P jatkoi taas matkaa vauhdikkaasti eteenpäin ja teki pienen kierroksi lumikasojen edestä, ja palasi sen jälkeen takaisin luokseni. Maalimies näyttäytyi uudelleen, ja lähetin P:n matkaan. Nyt P löysi tiensä suoraan maalimiehen luokse.

Neljäs maalimies oli vasemmalla valtavan lumikasan takana/sivussa. Edessä oli rekan lava. P ei aluksi meinannut lähteä matkaan, annoin kaksi käskyä, eikä kummallakaan kerralla P lähtenyt. Maalimies näyttäytyi taas. Kolmannella lähetyksellä P ampaisi matkaan, kiersi lavan ja kiipesi lumikasan päälle etukautta. Kasan päällä P päästi haukahduksen ja jatkoi matkaa eteenpäin lumikasan päällä. P pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan, haukahti ja palasi taas hieman takaisin päin. P pysähtyi ja jäi tuijottamaan minua. Taas P haukahti ja lähti juoksemaan kasan päällä kohti sitä reunaa, jonka alapuolella maalimies oli. P ei kuitenkaan mennyt ihan tarpeeksi pitkälle, vaan tuli alas reunan väärältä puolelta eikä saanut edes hajua. P palasi luokseni mutta juoksikin ohitse, pyysin P:n luokse ja vauhdista annoin käskyn (mikä älyväläys....), P meni kyllä eteen mutta pysähtyikin merkkaamaan. Annoin hieman kyytiä ja pyysin takaisin luokseni ja kiersin hieman eteenpäin ja lähetin uudelleen. Tällä kertaa P löysi tien suoraan maalimiehen luokse.

Viiden maalimies oli vasemmalla teräspalkkien välissä. P lähti ensimmäisellä matkaan ja juoksi palkkien luokse, kiipesin niiden päälle ja hyppäsi niiden yli parin metsin päästä maalimiehestä. P juoksi muutaman metrin eteenpäin ennen kuin tajusi että haju tulikin sieltä suunnasta mistä tuli, kääntyi ympäri ja näkikin ja maalimiehen.

Olen erittäin tyytyväinen P:n toimintaan. P ei merkannut kuin vain yhden kerran. Muuten työskentely oli motivoitunutta ja todella vauhdikasta. P:stä lähti tosiaan jopa muutama haukahdus! P oli muutenkin taas todella avoin ja leikki innoissaan treenien jälkeen vetoleikkejä maalimiesten kanssa.

Tässä video treeneistä.



Treenien jälkeen ja otettiin taas kaikki koirat yhdessä vetämään rallia, ja kivaa oli! Kuten kuvistakin näkyy.







5 kommenttia:

  1. Hienosti irtoaapi. Pakko mielenkiinnosta udella, ootko ottanu paljonkin näköärsykkeitä, haamuja, heitsauksia tms?

    Meillä ei kyllä onnistuis alkuunkaan, paimenkoirana tuo valitsee myöhemmässäkin vaiheessa helposti silmät nokkansa sijasta. Mutta hyvältä tuo näytti kyllä.. :)

    VastaaPoista
  2. Jokaiselle koiralle sopii omanlaisensa treeni. Pyryllä tämä on passeli, välillä haamua, välillä ei. Jokainen koira on yksilö ;)

    VastaaPoista
  3. En tarkoittanut että tuo olisi jollain tapaa väärin toimittu. Kuten jo sanoin, mielenkiinnosta utelen, metodeja kun on nimenomaan mukava vertailla.

    VastaaPoista
  4. En minäkään pahalla tarkoittanut :) Talvella näköärsykkeitä on helpompi ottaa, koska koiralla on melko huono syvyysnäkö, eli vaikka koira näkee kohteen, se ei pysty valkoisessä lumessa kuitenkaan erottamaan missä kohtaa se kohde tarkalleen ottaen vilahti. Tällä kertaa otimme haamua, koska edellinen treeni meni hiukan persiilleen, ja Pyryn itseluottamus selvästi romahti. Näin saatiin taas itseluottamusta ja intoa peliin. Ensi kerralla taas ilman haamua.

    VastaaPoista
  5. Totta. Juu, koiran varmuus ja innon säilyminen onkin aika olennaista :)

    VastaaPoista